Madam Z

Pidän leipomisesta, mutta olen laiska. Leivon muutaman kerran vuodessa, tulokset ovat yleensä onnistuneita ja sanonkin säännöllisesti että minun "pitäisi leipoa useammin". Hyvää, helppoa, kiva fiilis. But no... Mieheni, leipuri-kondiittori, leipoo kotona kerran viidessä vuodessa, viimeksi vuonna 2005 minulle lahjaksi Jan Hedtartaletteja maitosuklaamoussella ja vadelmilla (hey baby, it's about time...). Hänen leipomistaan säestää yleensä napina ja mutina riittämättömistä välineistä, vaa'an puutteesta ja useimmiten jotain leikkaamisesta, emulgoinnista ja temperoinnista, ihan liian teknistä puhetta minulle.

 

Minulla oli kuitenkin ilo kyläillä äitini luona pikkuisimman pikkuveljeni aka "Vaahtosammuttimen" (sisäpiirin vitsi niistä ajoista kun riiputimme häntä mieheni kanssa pää alaspäin välissämme, nuorella miehellä 16-v. kun on nykyään pituutta 193 cm) synttäreillä. Äitini pyöräytti perussokerikakkupahjan, sahasi sen kolmeen osaan, pisti väliin suomaisista mansikoista tuoremansikkasosetta ja kermavaahtoa valkosuklaamuruilla, päällysti kakun kermalla ja mansikoilla sekä suklaapalloilla. Avot! Parempaa ei olekaan.