Madam Z

Meillä oli viikonlopulla vieras, joka keitteli itselleen kukonlauun aikaan sunnuntaiaamuna kaurapuuroa (luomuhiutaleita). Miksiköhän niitä ylipäätään oli kaapissamme, me kun emme ole kaurapuuron suuria ystäviä? Jälkikäteen sain omituisen kaurahimon, joka johti kaura-tuplasuklaapikkuleipiin. Niihin se kaurahiutalepussi oli varmaankin aikoinaan ostettukin...





Hyvää oli, taatusti asiallisempaa kaurahiutaleiden käyttöä kuin kaurapuuro. Samaa mieltä oli myös vompis, joka onnistui varastamaan yhden eväspikkuleivän lattialle jääneestä käsilaukusta...

Olin hieman allapäin, joten hairahduin ilman muuta ostamaan kauneudenhoitotuotteita kun niitä kerran edullisesti tarjottiin.

Olen useasti harkinnut ostavani No 7:in Protect & Perfect Intense Beauty Serumia,



sen kun on kohuttu ja kehuttu parin viime vuoden aikana olevan ainoa seerumi, joka todellakin todistetusti nuorentaa, kaunistaa ja saa ihon hehkumaan. Aiemminhan tätä Bootsin ihmetuotetta ei saanut Britannian ulkopuolelta.

Nyt kuitenkin www.eleven.se tarjosi joululahjapakettia, jossa samaan pakettiin oli isketty beauty serumin lisäksi yö- ja päivävoide sekä vartalovoide, ja koko lysti oli ihanan hurmaavassa tarjouksessa. Pakkohan sitä oli napata herkku kotiin ja nuorentua, kaunistua ja hurmaantua. Neljän viikon kuluttua minua tuskin tunnistaa entiseksi! Just wait and see!

Lounastauolla paistoi aurinko. Viis siitä, että oli kiireinen päivä, kaikki meni kuuseen ja kohta tulee kolmen viikon blogitauko kun kone menee huoltoon... Mutta lounaalla paistoi aurinko!

Onnellisuus on tärkeää, se on elämäni suurin toive ja tavoite. Minun ei tarvitse olla onnellinen aina, joka ainoa sekunti, mutta jos joku kysyy, haluan sanoa olevani onnellinen.

Haluan onnen olevan jotain yksinkertaista, haluan sen olevan sekä jotain konkreettista että jotain syvempää. Haluan siis onnellisuuden olevan sekä mielentila että timjami-parmesaanijuustokeksi, joka sulaa suussani. Nautin hetkistä, kirjaimellisesti hetkistä, jolloin saan onnen hännänpäästä kiinni. Hetkistä, jolloin koen olevani tyytyväinen vaikka elämäni ei olekaan täydellistä. Täydellisyys ei siis ole onnellisuuden perusedellytys.

Onni on yksinkertaisesti hyvä hetki, oivallus, läikähdys sydämessä.

Onni on pala tummaa suklaata Madagaskarilta.
Onni on lasi hyvin kuivaa, kylmää shampanjaa.
Onni on se timjami-parmesaanijuustokeksi...

Onni on rakkaimpani syli.
Onni on puhelu ystävältä.
Onni on hyväksyvä hymy esimieheltä.

Onni on kyynel kirjan viime riviä lukiessä.
Onni on lahjoitus Kodittomien Kissojen Kissakodille.
Onni on valo ikkunassa kun saavun kotiin.

Ja nyt... olen onnellinen. Ja kiitollinen siitä.

Yksinäinen sunnuntaiaamu, mies töissä, joten aamiainen on simple affair. Kahvia, mehua ja jugurttia. Radio päällä, sunnuntain DN edessä, koneen edessä. Yksinäinen valkoinen kynttilä luo valoa melkoisen harmaaseen aamuun ja tunnelmaan.

Aamiaisjugurtti on sunnuntain kunniaksi niin ylellinen, ettei sitä melkein uskalla edes kutsua jugurtiksi. Maustamatonta, laktoositonta kevytjugurttia, jonka seassa vaahterasiirappia, paahdettuja hasselpähkinöitä ja cocoa nibsejä, vihreästä Mariskoolista tarjoiltuna.

Pidän suklaasta. En valkoisesta, mutta maito- ja tummasta. Maraboun schweizernöt on melkein parasta maailmassa, taatusti parasta lajissaan. Syön harvoin suklaapatukoita, joskus palan Geishaa tai puolikkaan Snickersin. Fazerin sininen on ihan voittaja, parasta pelkkää maitosuklaata, rakastan siihen dipattuja mansikoita.

Tummaa suklaata? Kyllä, kiitos, nykyään. Maistelen mielelläni praliineja, mutta myös erilaisia tummasuklaalevyjä. Suosikkisuklaani tulevat useimmiten Madagaskarilta ja ovat tummia, vähintään 65%. Niiden maut ovat täyteläisiä, pyöreitä, pehmeitä, täynnä eksoottisia hedelmiä ja etenkin sitrushedelmiä. Jälkimauksi muodostuu usein raikkaan kirpeä sitruunaisen suklainen pehmeys, mmm... Seuraksi expresso. Tupla-mmm...

Mutta ovat suklaaleivonnaisetkin paikallaan, vaikka eivät suurissa määrissä. Leivon itse kotona silloin tällöin, yleensä jonkinlaista brownie-tai kladdkakaversiota. Tässä esimerkiksi vompunaattorin syntymäpäivätorttu, saksanpähkinä-tuplasuklaabrownie.

Kauden viimeinen viikonloppu Fornbossa sujui ihanasti, vyöruususta huolimatta. Perjantaina meni myöhään ennenkuin olimme perillä, mutta matka sujui mukavasti. Rakkaimpani oli käynyt hakemassa A-Mersun vuokraamosta ja pakannut tavarat, minun tehtäväkseni jäi lähinnä matkamusiikin valitseminen iPhonesta :) Sisäänastuessa odotti kuohuva yllätys penkin vieressä.



Lauantaiaamuna maailma oli sumun vallassa mutta tunnelma valoisa.



Kävimme ihanassa Ica-supermarketissa herkkuruokaostoksilla illan grillailuja varten, lounaaksi tarjoiltiin bataattikeittoa ulkosalla.



Valoisan aika kuluikin sitten haravan varressa. Illalla ei tahtonut saada viinipulloa auki, olivat käden lihakset hauiksesta peukoloon sen verran jumissa.



Mutta kyllä se sitten lopulta onnistui...



Ja illalla takkatulen valossa oli hyvä köllötellä. Icasta sai Campingiäkin, mutta vatsa oli niin täynnä grillailuista että tikkumakkara oli pakko jättää ensi kertaan = kevääseen. Harmistus!

Eilen oli  paitsi isänpäivä, myös Hussenpäivä, ihan vaan tiedoksi kaikille. Meillä sitä juhlittiin riemukkaasti runsaalla, rauhallisella aamiaisella ja kauniisti paketoidulla, pienellä lahjalla.

Istun keittiön päydän ääressä, sumuisana aamuhetkeä, kupillinen Starbuck'sin Anniversary blendiä kädessäni. Loppumökki nukkuu vielä, Pisaran tuhahtelu kuuluu yläpediltä hussen sylistä.

Mökin ikkunoissa on vesipisaroita, kondensaatiota. Ulkona on kylmää ja sumuista, paksu usvakerros peittää koko järven niin etten näe laiturivenettä kauemmaksi. Toivon selkeätä taivasta täksi illaksi, jotta voin tiirailla tähtiä. Niitä on Fornbon yläpuolella aivan ennenkuulumaton määrä.

Aah, maailman paras Fornbo odottaa tänään iloisia viikonloppuasukkaita tekemään syyskunnostusta! Tiedossa haravoimista ja huussikuopan kaivamista eli raitista ilmaa, ilmaista liikuntaa ja runsaasti auringonvaloa sekä grillaamista, lyhtyjen sytyttelyä ja takan lämmitystä.

Harvoin sitä marraskuun puolivälissä näkee ulkona kukkivia ruusuja. Ne muodostivat päivän kohokohdan, sellaisen ihanan yllätyksen, jonka jälkeen oli hyvä mieli pitkään.

Kun siirryimme talviaikaan, päätin ehtiä ulos auringonvaloon lounasaikaan edes viideksi minuutiksi. Olen nyt ulkoillut joka päivä pari viikkoa vartin verran ja huomaan sen tekevän minulle hyvää. Nautin lyhyestä rauhallisesta kävelystä ulkona, poissa työn kiireestä ja touhusta, poissa työtovereiden jaloista ja poissa työmiljööstä. Kävelen yleensä rantaan ja katselen hetkisen merta, en sen ihmeempiä. Mieliala nousee huomattavasti, mieli tyyntyy ja ajatukset rauhoittuvat. Loistava päätös, josta aion pitää kiinni.

Ruokaa, ruokaa, enemmän tuokaa! Viikko oli pulkasssa kun taloutemme valmisti 1) uunikanaa ja paahdettuja kasviksia chilillä, juustokuminalla, korianterilla, limellä ja soijalla maustettuina 2) lihapullia ja spagettia metsäsienikastikkeessa, lisänä broccolia ja 3) kanaa tikka masala kera riisin, lisänä cashewpähkinöitä.







Annoksia tuli niin, että niitä riitti koko viikoksi, jee! Ja kaikki olivat onnistuneita :)

Oma rakas Pisaraiseni, kiitos siitä että olet elämässäni.

Saan sinulta joka päivä niin paljon, paljon enemmän kuin sinulle koskaan itse annan. Saan sinulta pyyteetöntä rakkautta, hellyyttä ja läsnäoloa. Saan silittää ja rapsuttaa sinua, tuntea pehmeän turkkisi ihoani vasten ja pienen vikkelän kielesi huiskinnan pitkin poikin. Joskus tulee täysosumia, joskus huteja ja usein on vaikea sanoa mikä on mikin. Olet aina iloinen minut nähdessäsi ja saat minun hyväntuuliseksi vain olemalla siinä.

Kun tänään täytät viisi vuotta, haluan onnitella sinua kaikesta sydämestäni ja toivoa sinulle monta, monta, monta onnellista ja tervettä vuotta lisää. Minä rakastan sinua, vompatti.



Syntymäpäivälahja (kuivattuja kananpalasia ja maksaherkkuja käärittynä leivinpaperiin)...



Syntymäpäiväkakku (herkkutäyslihapurkkiruokaa, aitoa cheddaria ja nachoja) Mariskoolissa...



Syntymäpäiväsankari, juhlinnasta uupunut, rakkaan hussen sylissä...

Syysvärikokoelmani Chanelilta on nyt täydellinen :)

Ärsyttää. Vähän kaikki eikä mikään niin erikoisesti. Mitä tehdä asialle? Auttaisiko lista?

Ärsyttää...

...olla pa. Laskut saa maksettua ja elämiseen on varaa, mutta ei sitten paljon muuta. Joulukin kolkuttaa ovella. Menoja pitäisi pienentää ja tuloja lisätä, mutta kuinkas se taikatemppu tehdään? Haluan voittaa Lotossa!
...kun olen taas flunssassa ja väsyttää ja yskittää loputtomasti.
...syksyn saapuminen, pimeys ja kosteus. Niveliin koskee, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
...oma laiskuus ja mukavuudenhaluisuus, en jaksa jatkaa laihdutusprojektia vaikka olin jo keväällä hyvässä vauhdissa. Minne motivaatio katosi?
...jopa tukanvärikin ja leikkauksen puute ja yleinen ankeus. Yritän kasvattaa, ja silloin tarvitaan kärsivällisyyttä, jota minulla siis ei ole.
...viime aikoina tehdyt pienet virhearviot, jotka ovat moninkertaistuneet matkalla ja palanneet luokseni ja purreet nilkkani verille.

Blääh.

Eilinen päivä alkoi kävelyllä Vanhan kaupungin läpi, ihmisruuhkassa naapurin kanssa. Seuraavana ohjelmanumerona kahvittelimme Vete-Kattenilla, odottelimme että miehen työpäivä loppuisi.







Päivä oli uskomattoman ankean harmaa, ei valonpilkahdusta missään.



Sen jälkeen suuntasimme Moderna Museetiin (nykytaiteenmuseoon siis) katsomaan erittäin haipattua uutuusnäyttelyä, joka yhdisti seitsemän eri teeman alle Turnerin, Monetin ja Twomblyn maalauksia. Kaksi ensimmäistä olivat minulle ihan tuttuja, Twonbly hieman tuntemattomampi. Minä nautin useimmiten eniten perinteisestä maalaustaiteesta, ns. kauniista kuvista esim. Degas on suursuosikkini. Tämä näyttely oli kuitenkin tosi hieno kokemus, oli uskomatonta miten aivan eri aikakausien maalareiden työt sulautuivat yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Onnitteluni kuraattorille!





Ensi viikonloppuna suuntaamme Fornbohon, kuvan lehtikasat muistuttavat siitä valtavasta haravointiurakasta joka perillä odottaa...

Ja tämä on siis olemassa ihan naapurissa for real! Paras liikennemerkki koskaan :)

Uusia kokemuksia etsimässä: leikimme turisteja kotikaupungissamme ja hyppäsimme Globe Skyviewin kyytiin 17.50. Reissu vei Globenin katolle ja kesti kaikkineen n. 20 minuuttia.

Minua rupesi pelottamaan, huimaamaan ja ahdistamaan puolessavälissä matkaa, mutta sitten istuin alas ja kaikki olikin taas hyvin. En vain kestänyt seisoa ihan lasikuplan reunalla ja katsoa suoraan ilmaan. Kun istuin alas ja katsoin sivulle ja näin vaunun liikkuvan, ei ollut mitään hätää. Kun katsoin suoraan eteen ja ulos, vaunu tuntui seisivan paikallaan ilmassa (se liikkuu todella hitaasti) ja se oli minulle liikaa.

Upeat näkymät muuten, syksyisen Tukholman tuhannet valot hohtivat ja valaisivat pimeää syysiltaa nin ilmasta katsottuna todella kauniisti.