Mellistä
Nyt kun armain mieheni on ruvennut raksaduunariksi, jääkaappimme on yht'äkkiä pullollaan mellistä, välipalaa. Yritän parhaani mukaan keksiä täyttäviä, terveellisiä ja proteiinipitoisia välipaloja, jotka samalla maistuvat hyvältä. Rakkaimpani on suostuvainen kokeilemaan, mutta jotkin asiat ottavat silti koville.
Eräs ruoka-aine, jonka maistaminen otti koville, on keso eli raejuusto. Raejuusto ei ole koskaan kuulunut minunkaan suosikkeihini ja miehelläni oli suurinpiirtein samanlaiset "iuuu, en tykkää"-ajatukset asiasta. Aikani kun jauhoin raejuuston terveellisyydestä, helppoudesta ja proteiinipitoisuudesta, sain pakkosyötettyä sitä annoksen alas ja opsansansaa, nyt raejuusto pakastetuilla marjoilla ja pienellä sokerimäärällä (puoli purkkia raejuustoa, saman verran esim. pakastemustikoita tai vadelmia ja puoli teelusikallista sokeria) on suurinta herkkua. Mies on niin raejuustouskossa, että pakkosyöttää nyt sitä vuorostaan minulle...
Toinen ongelmalapsi oli avokado. Juu-u, avokado menee kyllä guacamolessa, mums, mutta että sellaisenaan? Iuuu uudemman kerran. Minä lastasin ruisleivän kinkulla, kesolla ja avokadolla, maustoin mustapippurilla myllystä ja pienellä puristuksella sitruunaa ja johan maistui. Seuraavaksi kelpasi jo ruisleipä, jonka päällä oli pelkkää haarukalla muussattua avokadoa, suolaa, pippuria ja sitruunaa. Nyt miehellä on enää ongelmana päättää, kumpaa leipätyyppiä haluaisi ennemmin :) Niin se mieli muuttuu.
Kommentarer
Postat av: Stefan
I stand corrected :)
Trackback