Madam Z

Koska minulla on periaatteena käydä joka päivä, kun olen iltavuorossa, kävelemässä raikkaassa ulkoilmassa ja auringonvalossa aamupäivällä rakkaan nelijalkaisemme kanssa. Tänään otimem mukaan naapurin ja lähdimme päivittäiselle lenkille. Vompatti pisti jarrut päälle jo heti ulko-ovella: Tuonnehan minä en lähde!!! Apua, matte-rakas, älä pakota!!!

Ulkona on nimittäin iki-ihana marraskuinen päivä. Pari astetta plussan puolella, taivaalta tulee loskaa, tai siis märkää lunta. Ilma näyttää ihanalta kun istuu itse neljän seinän sisällä lämpimässä, mielellään sohvalla kirja yhdessä ja teemuki toisessa kädessä. Kun päästään ulos, on tilanne hieman toisenlainen. Reality check! Tuulee, lumipisarat tulevat vaakasuoraan ja sattuvat osuessaan kasvoihin. Lumivesimöhnä sulaa vaatteille saman tien, kaikki kastuu. Kengät myös.

Kävelimme tavallisen tunnin metsälenkin. Vompatti kulki koko ajan marttyyrimaisesti muutaman metrin meidän perässämme. Armon neiti ei pysähtynyt kertaakaan haistelemaan mitään vaikka mahdollisuuksia annettiin. Kun kuljettiin hihnan päässä, niin mentiin niin hitaasti mököttäen, että minun piti vetää... Onneksi koira on kevyt. Mutta silti... Koko matka oli yhtä protestia.

Toisaalta, loppumatkasta olin minäkin jo ihan litimärkä, kerrospukeutumisesta huolimatta. Ja kylmissäni. Sekä matte että vovve pääsivät onneksi kotona lämpimään suihkuun ja saivat herkun (kuivatettua maksaa/Marianne-karkki) kotiin päästyään. Loppu siis hyvin ja rauha lauman kesken.