Madam Z

Viime vuosi ei mennyt yhtään putkeen. Työongelmia, yötyötä, yleistä väsymystä, masennusta ja motivaation puutetta...

Vuosikymmen on kyllä mennyt enemmän tai vöhemmän onnellisissa merkeissä. Olen löytänyt alan, josta pidän, mennyt naimisiin, saanut vompatin...

Ensi vuonna...

aion jatkaa juoksuharrastusta

aion pitää huolta itsestäni eli omistan vuoden 2010 itsestäni huolta pitämiselle. Me is my most important thing this year!

aion pysyä tyytyväisenä työssäni

aion hemmotella ja rakastaa miestäni ja vompattiani

aion olla rehellinen itselleni ja rakkailleni

Hyvää Uutta Vuotta Teille kaikille :) Love you...

Meillä ei ole mahdollisuutta saunomiseen nykyisessä asunnossamme, talonyhtiössä ei ole yleistä saunaa kuten Ruotsissa ei yleensäkään ole. Kurjaa, saunaa on kova ikävä. Suihkukoppi on, ihan pienen pieni mutta siisti. Koko kylpyhuone on pieni, mutta sentään äskettäin remontoitu, tosin ihan perustyyliin ilman yhtään mitään krumeluureja. Olen yrittänyt piristää kopperoamme laittamalla purkkeja ja purnukoita esille, ostamalla kivoja pyyhkeitä yms. mutta paljon mainostettu "kotikylpylä"-tunnelma ei ota oikein tulta siipiensä alle.



Suihku on nopea, puhdistaa tarpeeksi kunhan on hyviä kuorintatuotteita käsillä ja onnistuu koska tahansa. Pitkä kuuma suihku ilahduttaa, herättää ja saa olon virkeäksi.

Saunassa on luksusta, saunassa rentoutuu paitsi kroppa myös sielu. Minulla on ihania muistoja hyvistä saunareissuista sekä mökillä että kaupungissa, ystävien ja perheen kanssa. Kaverini M jakoi usein saunavuoronsa minun kanssani  kun asuimme Aleksis Kiven kadulla. Istuimme vajaan tunnin miedoissa löylyissä, rapsutimme ja kuorimme, pesimme ja pulisimme läpi viikon tapahtumat. Välillä istuimme suihkuhuoneen viileydessä ja nautimme mukanaolleista saunasiidereistä tai Smurffilimuista. Oo, mitä juhlaa!

Toisin sanottuna suihku häviää saunalle 6-0.

Oheisesta biisistä tulee minulle aina mieleen (biisin nimestä huolimatta) hyvä suihku. Weird, ah?

Oh la la... Joulu Pariisissa oli ihana.

Olen jouluihminen, joten ajatus joulusta muilla mailla vierahilla tuntui oudolta. Toki olen parina muunakin jouluna ollut ulkomailla, lisäksi minä ja armaimpani olemme viettäneet erinäisiä jouluja äidin/isän luona suhteemme aikana. Viime vuosina olemme kuitenkin ottaneet tavaksi viettää joulun, ainakin jouluaaton yhdessä. Meillä on oma pieni perheemme ja on aika luoda omia traditioita.

Koko syksyn on kuitenkin tehnyt mieli lähteä jonnekin ja joulunaika tuntui ainoalta mahdollisuudelta saada yhteistä vapaata muutama päivä putkeen, jotta pääsisimme lähtemään. Sanoista tekoihin, vompatti kainaloon ja menoksi. Nyt olemmekin sitten montaa asiaa viisaampia.

1) Asunnonvuokraus jatkossa agencyn kautta (helpompi valittaa/pyytää hinnanalennusta jos puutteita ilmenee)
2) Asunto on hyvä idea mutta sen pitää sijaita keskustassa (vaikka koira olisikin mukana)
3) Kun matkustaa koiran kanssa, joutuu aina istumaan vihonviimeisellä rivillä lentokoneessa
4) Starbucksin kahvi on HYVÄÄ
5) Kaikki sisätilat juna-asemasta asuntoihin lämmitetään liian lämpimiksi Ranskassa (meinasi tulla tukehdus)
6) Pariisissa KUKAAN (paitsi tyhmät turistit = me) ei poimi koiransa kakkosia (edes keskeltä tietä), kaikki koirat kulkevat vapaina ja ovat tervetulleita jopa McDonald'siin
7) Joulu voi hyvinkin viettää myös ulkomailla, joulufiilis on itsestä kiinni!



Jouluateria: riisipuuroa, patonkia, juustoa ja shampanjaa.



Jouluaaton jälkiruoka paikallisesta konditoriasta.



Oops, matkalaukkuja avatessa kävi ilmi, ettei yhden lahjan sääntö pätenyt tänäkaan vuonna.

P.S. Ensi vuonna joulua vietetään suureelliseen, perinteiseen tyyliin kotona.

Vompatti, joka on aikaisemmin potkaistu ulos sekä pikaruokaloista, kaupoista etä julkisten liikenneneuvojen vääristä osastoista sekä Ruotsissa että Suomessa, oli tänään hetken ajan kuningas. Vompatti vieraili Chez McDonald'sissa, tilasi ja odotti ateriansa valmistumista ja pakkaamista n. 15 minuutin ajan (siis sisätiloissa) ilman että kukaan (asiakas tai henkilökunta) lotkautti korvaansa.

Vuoden joulufilkka on tietenkin It's complicated, jonka tähtenä loistaa Meryl Streep. Leffa on hyvännäköinen, mutta Streep näyttää ikäiseltään (!!!). Harvinaista, ja siitä plussaa. Feel-good-movie, kuten joululeffan tulee ollakin. Voiko Nancy Meyersilta odottaa muunlaista? Streepin partnereista täytyy sanoa sen verran, että Alec Baldwin on todellakin tukevoitunut ja omaa ihan liikaa rintakarvoja (vaikka niitä leffan sänkykohtausten välillä ajeleekin, funny) ja Steve Martin on liian... kiltti.

Puluseni on ihanan ihanan ihanan näköinen tänään, pur mikä pulu.

Me lähtisimme joulunviettoon ulkomaille, sanoivat matte ja husse.



Ensin minut sullottiin kassiin, jossa jouduin kököttämään tuntitolkulla. Kassi tärisi tolkuttomasti välillä ja minua pelotti, mutta matte sanoi että se kuului asiaan ja kaikki oli ok. Menimme johonkin ihan uuteen paikkaan, joka haisikin omituiselle ja näytti hieman kodilta.



Sitten minut (aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen) roudattiin heti ensi töiksi ranskalaiselle eläinlääkärille, joka pakotti minut nielaisemaan matolääkkeen ja tökki minua ympäriinsä. Sain tietenkin erinomaiset paperit (men hallå?!).



Sitten palasimme paikkaan, jossa viettäisimme kuulemma "joulua". Ja nyt minua ei enää tökittäisi millään. Me saimme kaikki paketteja, minäkin annoin pehmeät paketin matelle ja husselle. Molemmat ilahtuivat kovasti. Ruokakin oli hyvää, sain myös ison paketin jossa oli herkkuja.



Mummulta ja Raisa-tädiltä sain sporttisen puvun tyttöväreissä, nyt olen asiaankuuluvan cool keväisellä lenkkipolulla. Saa nähdä mitä naapurin Balboa tykkää puvustani!



Lopuksi minä ja husse uuvahdimme sohvalle, olisimme nukkuneet siinä koko yön jos mahdollista. Täällä vieraassa paikassa on niin paljon vahdittavaa koko ajan, olen melko uupunut kun pitää laukata koko ajan lauman perässä tarkistamassa ettei mikään vaara uhkaa.

Illan esitys oli kolmiosainen, kaikki koreografiat olivat ruotsalaisen suuruuden Mats Ekin käsialaa. Ensimmäinen Ickea ja numero 2, Den andra, olivat... Juu. Ok. Ickea oli osittain jopa hieman hölmö, Den andra on vasta kypsymässä, maailman ensi-ilta oli viime perjantaina. Tarvitaan aikaa ja lisää esityksiä, jotta tanssijoiden muotokieli yhtenäistyy ja he löytävät saman kerronnan rytmin.

Mutta se kolmas... Kaksi vuotta sitten ensi-iltansa saanut, Cullberg-baletin pitkäaikaiselle tähdelle ja Ek-spesialistille Anna Lagunalle ja Mikhail Baryshnikoville kirjoitettu Ställe. Kuvaus tai katkelmia avioliitosta. Kuvaus arjesta, juhlasta, rakkaudesta, vihasta, taistelusta ja hellyydestä. Puolen tunnin koreografia on nyt hioutunut huippuunsa, tunnelma oli näin viimeisenä iltana aivan katossa. Lagunan ja Mr B:n yhteistyö oli saumatonta, Baryshnikov oli omaksunut upeasti Ekin nykivän, klovnimaisen tyylin. Tanssi oli sujuvaa, täydellistä, molemmat tanssijat liikkuivat yhtenä yksikkönä ja olivat silti omia persooniaan. Pienikin liike oli täynnä merkitystä, tarinan kerronnan intensiteetti ei kadonnut hetkeksikään.

Aivan käsittämättömän upeaa tanssia, tanssijoita. Oli etuoikeus oli mukana näkemässä jotain näin uskomattoman hienoa reilusti yli keski-iän ylittäneiltä taiteilijoilta. Täysi katsomo oli samaa mieltä kanssani, aplodit annettiin seisten ja ne jatkuivat monta minuuttia "Bravo"-huutojen kera.

Kaikkialla on rauhaisaa.

Matte nousi jo, sain ruokaakin (kuivattu kala aamutuimaan on pop), mutta kukaan ei pakottanut minua nousemaan ylös. Makaan täällä korissani, on pimeää vielä. Ihanan lämmin angoralämmitin tuntuu pehmeältä poskikarvojani vasten, se on hussen vanha. Se haisee vielä vähän husselta, tulee niin turvallinen olo kun kaivan nokkani siihen.

Hussekin nukkuu, tuhisee hiukan unissaan. Taidan ummistaa vielä silmäni kunhan saatan ensin maten ovelle, ressu on menossa jo töihin. Onneksi minä voin tehdä töitä kotoa käsin...

...on helppo kirjoittaa tämän pöydän ääressä istuen.

Hejsan-hoo, olipa ihana kävely! Tehtiin lumienkeleitä jalkapallokentällä, tuli superhienoja.


Kuva 1 Matte on tullut hulluksi ja makaa lumessa selällään ja huitoo käsillään.
Kuva 2 Matte huutaa pientä koirarukkaa avuksi (mikähän sitä oikein vaivaa, itsehän se sinne hyppäsi?)
Kuva 3 Pieni koira pelastaa maten.



Ihanat omat rakkaat (huomatkaa luminen hännänpää).



Uljas pieni lumikola vauhdissa.

Eilen meillä oli muutama vieras, söimme suomaista jouluillallista. Kuten tunnettua on, ruotsalainen, keitetty nitriittikinkku ei ole syötäväksi kelpaavaa ruokaa laisinkaan. Siksipä, kun armaimpani äiti raahasi rakkaalle pojalleen aidon suomalaisen harmaasuolatun juhlakinkun Suomesta asti joululahjaksi, oli meidän pakko ryhtyä toimeen.

Kinkkuunhan siis tarvitaan oikeat lisukkeet. Niinpä olen hikoillut tällä viikolla oikein urakalla hellaan ääressä. Eilen meillä oli tarjolla kinkun jatkeeksi itsetehtyjä porkkana,- lanttu- ja juureslaatikoita, perunasalaattia aasialaisella vivahteella, kasvispihvejä (yksi vieraista ei syö lihaa), lihapullia ja uunilohta. Sekä kevyt vihersalaatti, puolukkahilloa, juustoja, lättärieskaa... Julmust ruokajuomaksi pienistä Apotekarnasin lasipulloista.

Alkujuomaksi vuoden Blossaa ja pipari, jälkiruoaksi joulukahvia Johan&Nyströmiltä (paikallinen pikkupaahtimo, meidän hoodin pojilla on makea "kahvibaari" Mariatorgetin lähellä Söderissä) ja tähtitorttuja. Rakkaimpani tuhlasi 20kr (eli 2,2e) ja osti purkin luumuhilloa Hötorgetin Suomi-kaupasta. Kamalaa kiskontaa, mutta kaupungin ainut paikka, josta sitä saa.

Kuuntelimme sekä suomalaista että ruotsalaista joulumusiikkia ja nautimme tunnelmasta. Sisällä, lämpimässä, ystävien kanssa. Onko parempaa, kun ulkona satoi taivaan täydeltä valkoista kultaa?

Kaupassakäynti OK

Koiran pisutus OK

Siivous (imurointi, moppaus, pölyt pois, tiskit ja vessan siivous) OK

Ruoanlaitto

- lanttulaatikko OK
-juureslaatikko OK
-aasialainen perunasalaatti OK

Kinkku       kohta matkalla uuniin

Pizzan nouto :) OK

Ja tämä kaikki vaaleanpunaisen shampanjan tahdittamana! Luksusta!

Kävimme metsäkävelyllä aamusella ja lunta oli polveen saakka, lisää tulla tuprutti koko ajan taivaan täydeltä. Vompatti oli melko eksyksissä. Lumi on pienen koiran mieleen, mutta nyt sitä oli kerta kaikkiaan liian paljon. Vain korvat näkyivät kun miniaura yritti eteenpäin lumisella tiellä. Michelin man-efektiä oli myöskin havaittavissa eli lumi takertui ja paakkuuntui hienoihin, pitkiin jalka- ja vatsakarvoihin. Matte (ja extra matte, joka oli myöskin mukana) sai nostaa syliin ja sulatella pahimpia pois useamman kerran parin kilometrin matkalla. Eihän masukarvoja saa raastaa... Nokkakin oli välillä ihan lumessa, viiksikarvat roikkuivat niille laskeutuneiden hiutaleiden painosta.




Voipi olla, että huomiselle lenkille pitää pukea upea punainen suojatakki päälle... Kauhun hetki!

Onko sellaista sanaa?

Who cares, olen uusien ihanien talvikenkien onnellinen omistaja. Olin tänään paikallisen ruokakaupan kauniskenkäisin asiakas, ihan ehdottomasti!



Mustaa nahkaa, turkissisus, mukana myös hopeiset nauhat. Ajattelin kokeilla niitä uutena vuonna :) Täytynee pyytää joulupukilta iso, paksu kaulahuivi ja myssy, joissa voisi olla hiven hopealankaa mukana.

Aamuni alkaa useimmiten samalla tavalla. Se sopii minulle, sillä pidän rutiineista, niiden avulla pysyy elämä järjestyksessä ja lauma kutakuinkin kurissa. Pääsen pisulle ja saan ruokaa. Näiden kahden tapahtuman välissä on vuorossa aamun ensimmäinen työtehtävä. Minulla on kunniatehtävä vartioida, että matte/husse saa myöskin tehdä asiansa rauhassa. Tuppaan yleensä portsaamaan siinä vessan ovella, puoliksi sisällä, puoliksi ulkona. Sisällä siksi, että matte/husse näkee minut ja voi tuntea olevansa turvassa. Ulkona siksi, että huomaisin mahdolliset vaaratekijät mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja voisin varoittaa sisällä olevia.

Ohessa todistusaineistoa. Voin vain kuvitella, miten rankkaa on ollut niillä menneiden vuosikymmenten vompateilla, joiden laumat ovat asuneet taloissa, joissa oli ulkovessa... Onneksi meillä on kuitenkin sisävessa.

Talvi-Converset - hoidettu

Rakkaimpani joululahjat - hoidettu (melkein, lista osoittautui yllättävän pitkäksi ja tie mutkikkaaksi)

Vompattien kuningattaren joululahjat - perjantaina

Jouluaterian ainekset - huomenna

Omituista, ylimääräistä kamaa itselle - hoidettu :) (leggingsit ja sukkahousuja, musta neuletunika -> mitä järkeä on ostaa uudet kengät, jos ei ole mitään niihin sopivaa vaatetta???)

Hah!

Minä olen tullut vanhaksi. Ja mies kanssa. Nyt se on virallisesti todistettu. Harmaat hiukset vain puuttuvat.

Sain oivan idean kun näin mainoksen SF Bion Lucia Movie Night:sta. Kyseessä on leffamaratoni, joka alkoi klo 24 ja johon kuului kolmen eri leffan ennakkoesitykset. Juu, mennään, aivan loistavaa. Piski hoitoon yläkertaan,  mies tulee noutamaan minut töistä (pääsin iltavuorosta 22,30), mennään yksille ja sitten leffaan. Rakkaimpani oli ilahtunut yllätyksestä, kun kuuli siitä minut illalla tavatessaan. Kiva, kiva!

Ostettiin popcornit ja juomat, asetuttiin odottamaan elokuvan alkua. Venyi, venyi... Aloitus myöhästyi reilun puoli tuntia. Sali tuli täyteen, n. 900 ihmistä ahtautui saliin meidän kanssamme. Ensimmäinen filmi oli George Clooneyn uutukainen Up in the air. Argh! Tylsääkin tylsempi leffa. Ihmissuhde/draama/komediahan se oli, George näytti kalliissa design-puvuissaan ihanalta ja naispääsosan esittäjällä oli jumalaisia mustiamekkoja joka lähtöön. Valitettavasti leffa oli tylsä, siitä puuttui juoni, alku ja loppu. Lyttänä kuin lettu, koko homma.

Tauko venyi 45 minuuttiin ja väsytti jo armottomasti. Kakkosleffa oli (Luojan kiitos) Jens Lapiduksen supersuosittuun Stockholm Noir-genreä edustavaan kirjaan pohjautuva, kovastikin odotettu Snabba Cash (ensi-ilta 15.1.2010). Vauhtia, synkkyyttä, maahanmuuttajia ja Stureplanin luksuselämää.

Kakkosleffan loputtua katsoimme toisiamme silmiin. Jaksaako vielä? Ei jaksa. Viis siitä mikä kolmas leffa olisi ollut. Ensimmäinen juna etelään päin lähti 5.12, ehdimme siihen juuri ja juuri. Sain nukuttua kaksi elämää ihanampaa tuntia mieheni kainalossa ennenkuin oli aika lähteä töihin. Voin rehellisesti sanoa, että sunnuntain työvuoro kului aika lailla pää pilvissä. I'm too old for this shit! Ensi kerralla (näin olemme sopineet) varaamme illaksi tekemistä joka loppuu mielellään ennen puolta yötä. Me vanhukset...

Lista 10 eli asioita, joita haluan tehdä joululomalla.

1) käydä tutustumassa Chateau de Vincennes'iin
2) ottaa metron Notre Damen luokse ja kävellä rakkaan laumani kanssa Seinen vasenta laitaa Musee d'Orsayn ja Les Invalidesin ohi aina Tour de Eiffelille, siitä joen yli Arc de Triomphelle ja alas Champs des Elyseetä
3) käydä suosikkikirjakaupassa W H Smithillä
4) tutustua ranskalaiseen joulumarkkinaperinteeseen, syödä kuumia kastanjoita ja juoda Glühweinia
5) viettää tunnelmarikkaan jouluaaton rakkaimpieni kanssa, hyvää ruokaa syöden ja lahjoja avaten
6) ostaa jouluaaton herkut ja paljon muuta ihanaakin ihanammasta ruokakaupasta La Grande Epicerie du Bon Marche

Täytyyhän tytön jotain jouluksi toivoa!

Istun koneella, on myöhä(hkö). Koira ja mies nukkuvat jo. Ulkona on pimeää, mutta pimeys on pehmeämpää kuin eilen sillä maa on kääriytynyt hienoon valkoiseen lumivaippaan. Jouluun on reilu viikko, sitä ennen pienellä laumallamme on niin kiireinen lukujärjestys että hyvä kun ehdimme henkeä vetää askareidemme välissä. Jouluillallinen naapurien kanssa lauantaina, joululahjaostoksia, iltatöitä, joulukonsertti, Baryshnikov-ilta, pakkaamista ja älyttömän paljon ruoanlaittoa. Hieman stressaavaa kun on kiire, mutta ei ahdista kuitenkaan. Positiivista stressiä.

Juttelin tänään pitkästä aikaa erään ystäväni kanssa puhelimessa, se tuntui hyvältä. Läheisyyden tunne tuli samantien, ajan kulumista ei huomannut. Olen ollut huono pitämään yhteyttä, omituista, sillä juuri ystäviltäänhän sitä saa voimaa kun omat voimat eivät enää riitä.

Huomasin tänään voivani paremmin. En ole enää yhtä katkera tai toivoton, vaan positiivisempi ja realistisempi. Paskanmaku on suussa tietyistä asioista vieläkin, mutta olen suurimmaksi osaksi päässyt niistä yli. Aika, asioiden läpikäyminen kaikessa rauhassa ja tietynlainen "pakotettu" positiivinen ajattelu ovat tuottaneet tulosta. Olen ok, en voi vielä sanoa olevani on the top of the world mutta matkalla sinne kuitenkin. Kyllä se tästä.

Minulla on joululahjaongelmia. Mietintämyssy on käynyt kuumana jo viikkokaupalla. Luulin keksineeni sen täydellisen joululahjan rakkaimmalleni useita viikkoja sitten, mutta tarkempi tutkailu (olin siis nähnyt ko. tuotteen vain kerran aikakauslehden mainoksessa) osoitti, että hinnassa oli yksi tai kaksi nollaa liian paljon...

Rakkaimpani ilahtuu vähästä. Uudet sukat, pieni suklaaherkku tai dvd saavat hänet valtavan iloiseksi. Pettyneenä en ole tainnut nähdä rakastani koskaan, joten sinällään joululahjojen hankkiminen ei tuota mitään sen suuurempaa stressiä. Olisi kuitenkin kiva yllättää iloisesti jollain uudella ja odottamattomalla. Hmm... Budjettikin meillä on, tai ainakin jotain sen suuntaista, joten suuret hankinnat voi unohtaa.

Tekemistä vai tavaraa? Yksi vai useampi lahja? Pehmeä vai kova paketti? Olisiko se impulssiostamisen paikka vai pitäisikö tilata jotain netin kautta? Argh!!!

Juu-u, minä pidän joululahjojen ostamisesta. Vaan hullujanhan on monenlaisia.

Täällä tonttupajalla on kiireistä. Jokaisella laumanjäsenellä on omat joulukiireensä. Matte askartelee joulukortteja, husse pakertaa lussekatteneita sunnuntaista Lucian-päivää varten ja painaa sadoittain marsipaanitonttuja- ja sikoja siinä välissä. Vompatilla on kova työ olla mahdollisimman kiltti, jotta olisi sitten jouluaattona ansainnut pukin tuomat lahjat.

Matte on menossa ensi viikolla joululahjahankintoja varten kaupungille. Vompatti on keskustellut joululahja-asiasta maten kanssa ja osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen, joka helpotti kovasti vompatin mieltä. Kuten tunnettua on, pienin laumanjäsen on tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana useita yövuoroja dementiakodissa vastaavana hyllyysasiantuntijana ja yleisenä lohduntuojana. Tästä vastuullisesta työstä maksetaan asiankuuluvaa, korkeahkoa palkkaa. Valitettavasti palkka tulee useimmiten syöminkien muodossa, ja vompatti on pistellyt herkut poskeensa sitä mukaa kun niitä tuotu eteen. Näin joulun alla karvakaveria on alkanut harmittaa ettei säästön ole tullut pantua mitään, sillä joululahjojakin olisi mukava hankkia. Matte on kuitenkin luvannut auttaa ja antaa hieman förskottia seuraavasta yökeikasta. Vompatti on kysyttyä työvoimaa ja vuoroja on siis tulossa lähitulevaisuudessa lisää.  Eräskin potilas tiedustelee neilijalkaisemme perään lähes joka päivä.

Nyt kun raha-asia on selvitetty, tarvitsee enää miettiä mitä kivaa sitä keksisi laumalle. Matte haluaa listan jo ensi viikon tiistaina, siihen ei ole pitkä aika ja kirjoittaminenkin on aika työlästä ja aikaavievää. Hussen lahja on kyllä jo ajatuksissa, joten ehkäpä se tästä.



Karvakuningatar ajattelutyön touhussa...

Onko tämä huolestuttavaa? Neuvoja kaivataan.

Tarvitsen uudet talvikengät. Olin aikonut ostaa saappaat, klassiset, polven alapuolelle, mielellään mustat. Palmrotheja kävin katsomassa, ne miellyttävät silmää ja ovat hyviä laadultaan sekä sopivat lestiltään jalkaani.

Nyt mieleni on kuitenkin muuttunut. Olen ruvennut katselemaan mustia talvi-Converseja "sillä silmällä" (vaikka nämä eivät ole ne oikeat, ne jotka haluan ovat hieman groovimmat ja "talvisemmat"). Mietin mahdollisia yhdistelmiä esim. Converset, tummat paksut sukkahousut, musta-valko-ruudullinen hameeni (suora ja supersiisti virkahame), musta neule tai makea, simppeli t-paita ja tumma neulebolero. Entäs tummien farkkujen kanssa? Jos laitan musta-valkoisen pitkän takin, farkut, Converset ja kaulaan pienen sinisen Hermes'n huivin, kehtaanko lähteä jouluna kävelylle Pariisin keskustaan?

Haluan edelleenkin ostaa saappaat (liiian ankeat?), mutta Converset ostan itselleni joululahjaksi ennen joulua. Jos vain löydän haluamani. Olen jotenkin ajautunut matalakorkoisiin kenkiin sen jälkeen kun Tukholmaan muutettaessa putosin sen onnettoman muuttoauton lavalta. Puoli metriä, kamala huuto ja vain nilkka nyrjähti. "Vain" nyrjähtämisestä huolimatta nilkka oli kooltaan kaksinkertainen useamman viikon ajan ja reilusti turvoksissa vielä puoli vuotta onnettomuuden jälkeenkin. Koko syksynä en pystynyt kävelemään kuin lenkkareissa, joulun jälkeen pystyin kävelemään talvisaappaissa. Viime kesänä nilkka turposi isoksi palloksi silloin tällöin ja vieläkin siihen pistää kipeästi kun olen ollut yli 5 cm koroilla muutaman tunnin. Ankeaa!

Haaveilen silti edelleen Blahnikeista ja Louboutineista kesäkengiksi, talvisin täällä Tukholmassa on vain niin märkää ja ankeaa, että tukevat kengät paksuilla pohjilla ovat ainoat mahdolliset. Kuivien jalkojen avulla välttyy monelta flunssalta, olen tämänkin totuuden joutunut oppimaan kantapään kautta... Snif-f.

Kävin eilen lenkillä, ja tänään myös. Naapurin ja miehen kanssa. Eilen juoksin yhden kierroksen, tänään kaksi. Kierros numero kaksi sujui hivenen hitaanlaisesti, mutta ensimmäisellä kierroksella tunsin itseni vähintäänkin uudeksi Lasse Vireniksi, jos en nyt suorastaan Paavo Nurmeksi. Juoksin siis kuin tuuli (tai ainakin melkein yhtä nopeasti kuin mieheni).

Jaksan nyt siis juosta 4 km, enemmän kuin koskaan elämässäni. Elämäni ensimmäiset juoksulenkkarit ovat melkolailla likaiset ja rapaiset. Harkitsen vakavasti jonkinlaisten talvijuoksutrikoiden ostamista joulun jälkeen alkavista alennusmyynneistä. Niin seonnut en vielä ole, että ostaisin moiset rotkottimet täyteen hintaan! Tähän saakka olen lenkkeillyt supertyylikkäässä outfitissä... Lenkkarit, valkoiset trikoot (2xsukkahousut päällekkäin), punamustat villasäärystimet (jotka sain yhteensopivan villapaidan ja myssyn kanssa ompelijatädiltäni joululahjaksi, kun olin 13-v. ja jääprinsessa) mustat shortsit (kesälaatua, ensi kesäksi siis syytä ostaa uudet), harmaa poolo ja harmaa pitkä fleece, joka yltää takamuksen  yli. Hmm... Tyylin huipentuma siis. Kuvaa ei edes kehtaa ottaa, kamera menisi rikki.

Läähätän edelleen, ja hikoilen kuin pieni sika, mutta endorfiinikick on täällä tänään, jee! Olen ylpeä itsestäni. Kiitos, rakas, kun pakotit minut ostamaan ne "karmeat juoksulenkkarit".



Metsässä on ihanaa, lenkilläkin.

Oi ja voi totisesti! Mitä tapahtui? Miten on mahdollista, ettei yksikään kokovartalokuva, jonka pakotin mieheni ottamaan  lauantai-iltana, onnistunut? Johtuikohan se mustahkosta kokonaisuudesta? Siitä, että kuvat on otettu ilta-aikaan eikä valaistus ole ollut paras mahdollinen? Argh silti, harmistuksen harmistus. Olin kerrankin tyytyväinen ulkonäkööni. En edes tuntenut itseäni pieneksi ja pyöreäksi...

Musta pitsitoppi, masta kimalteleva neulebolero, tiukahkot tummat farkut ja saappaat, joissa korkeat korot, helmiä korvissa, hopeinen pikkulaukku ja valkoisia höyheniä tukassa. Pahus!



Lähdössä...



Matkalla...

Vaan ei näköjään koskaan perillä :( Hauska ilta oli kumminkin, rakkaimmallani on mukavia työtovereita, joten juttua riitti. Stand-upissa huomasi kielitaidon kehittyneen, ei tarvinnut miettiä mitä esiintyjät sanoivat, kuunnella vain. Pari koomikoista olimme nähneet aiemminkin, kolmisen vuotta sitten Victoriassa, joten suoraa vertailupohjaa oli. Olimme tuolloin pääasiassa katsomassa Shazia Mirzaa, wou, mikä daami! Tällä kertaa nautimme vain ruotsinkielisestä verbaalilahjakkuudesta mm. Henrik Schyffertin ja Özz Nujenin muodossa.

Ja... Pakko mainita!!! (Anteeksi,Carrie my love, tästä ei tullutkaan muotiosiota kuten piti vaan kertomus sosiaalisesta kalenteristani). 21/12 olemme menossa katsomaan erästä kotijumalistani, 1900-luvun suurinta miestanssijaa (heti R. Nurejevin jälkeen) Mikhail Baryshnikovia!!! KYLLÄ!!! Ihminen voi lentää!!! Ooh ja aah!!!

Haluaisin laittaa näytille kuvan lauantai-illasta. Tukka oli hyvin, kaikki oli hyvin ja tuli otettua pari kivaa kuvaakin. Mutta kun ei niin ei, tyhmä blogi ei päivity ja kärsivällisyyteni ei riitä odotteluun.

Haluan kertoa, että olen hyvällä mielellä. Olen sopeutumassa uuteen työhön ja elämänrytmiin, saamassa iloa ja elämänhalua takaisin.

Halaus kaikille rakkailleni ja teille, jotka olette ajatelleet minua.

Huomenna kuvia kivasta kampauksesta :)

Onneksi olkoon, itsenäinen Suomi-neito, täytät tänään 92 vuotta!

Näin ulkosuomalaisena täytyy sanoa, että olen joka vuosi entistä ylpeämpi ja onnellisempi suomalaisuudestani. Suomi ei ole mikään haavemaa, täydellinen synnyinpaikka tai paikka, jossa onni asuu. Silti olen ylpeä suomalaisuudestani enkä ikinä vaihtaisi Suomen kansalaisuuttani mihinkään toiseen. Itsenäinen Suomi merkitsee minulle vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa (Vive la Finlande!).

Onneksi olkoon vielä kerran, vertaamattoman kaunis kotimaani! Kohotan maljani sinulle ja kaikille niille, jotka ovat tehneet itsenäisyyden juhlimisen mahdolliseksi.

Nöyrästi kiittäen,

madamZ.

Kotimatkalla...

Tänään vuorossa on pikkujoulujuhlintaa stand-upin merkeissä. Armaimpani työporukka lähtee joukolla syömään ja nauramaan katketakseen Ruotsin kärkikaartille, joten minähän seuraan vanavedessä...

Iski tietenkin viime hetken vaatepaniikki. Katsastin aamulla Rykielin alusvaatteet, mieleistä (=sopivaa) ei oikein löytynyt vaikka bouduir-tyyli periaatteessa miellyttikin. Koot loppuivat täällä 40:een ja se ei kyllä mahdu meikäläiselle sitten millään. Pakko oli silti kokeilla, vaikka sovituskopille oli puolen tunnin jono. Hulluja on monenlaisia!

Siirryin alusvaatteiden jälkeen turvallisemmille vesille ja hankin illaksi hiuskoristeen: valkoisia höyheniä ja helmiä. Ajattelin tupeerata tukan pystyyn ja laittaa vekottimen killumaan siihen toiselle sivulle. Ostin myös mustan pitsitopin ja ministi kimaltelevan neuleboleron sekä ihanaiselleni kivan v-kaula-aukkoisen syreeninvärisen silkkineuleen.

Kuvia seuraa, kunhan saan kamat niskaan ja pääsen poseeraamaan.

Hmm... Alkaakohan tämä blogi kuulostaa liikka ruotsalaiselta pissis-blogilta? Ainakaan en vielä mainitse paljonko ostamani tuotteet maksoivat :)

Apua, apua, apua! Mitä tapahtui? Yön aikana iski flunssa ja väsymys, ihan noin niinkuin takavasemmalta ja täysin odottamatta.

Ei ole aikaa flunssaiseen surkeiluun, ohjelmassa on paljon tekemistä seuraavina muutamina päivinä. Huomenillalla tulee seuraa glögille, lauantaina olisi vuorossa Mongolian BBQ ja stand upia, sunnuntaina joulumarkkinat ja kahden hengen Itsenäisyypäiväjuhlat. Ei siis todellakaan ehdi tai jaksa sairastaa. Vaan nenä on tukossa ja voimat veks... Kävin äsken metsälenkillä, aurinko ja pari pakkasastetta saivat punan poskille ja mielen korkealle. Jos jätän flunssan huomioimatta, niin meneehän se pois?

Hei, rakkaimpani,

on ikävä sinua. Tämä viikko on kurja, iltavuorot sucks. Aamulla on toki kiva nukkua, mutta kun en näe sinua moneen päivään laisinkaan, iskee kamalakain kamalampi ikävä. Jättäisin ennemmin unet nukkumatta, jos saisin olla enemmän kanssasi.

Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti treenit menivät hyvin etkä ole liian pahasti mustelmilla... Olethan varovainen tänään parkourissa, pakkasilla maa on liukas enkä halua sinulle käyvän hassusti. Kävimme juuri vompatin kanssa puuskuttamassa lyhyen metsälenkin, hengittäminen tuntui raskaalta pakkasilmassa. Huomenna uusi yritys!

Kolmen viikon päästä olemme lähdössä viettämään joulua Pariisiin. Kunpa aika menisi supernopeasti ja olisi jo joulu. Ainut ahdistusta herättävä asia on matkatavaroiden pakkaaminen, sinun,minun, vompatin plus joululahjat. Paitsi ainiin... Mehän emme osta mitään joululahjoja toisillemme? Siis olihan se niin? Just checkin'. Jouluaattoaamuna meillä on sitten aamiaistreffit Le Grande Epiceriessä, sitten pikapikaa "kotiin" kuuntelemaan joulurauhan julistusta netin kautta. Ja lenkille Vincennesin puistoon vompatin kanssa. Mikä kansainvälinen koiraneito meillä onkaan :) Eilisestä rabies-roketteesta ei näytä tulleen sivuoireita, all is in the clear.

Ilta tänään, huomenna ja aamu perjantaina... Nähdäänhän perjantaina heti töiden jälkeen? Käyn ostamassa kuplivaa Itsepäisyyspäiväksi ja tulen sitten heti kotiin. Blue Top ok? Mennäänkö kauppaan ennen A:n tuloa vai jätetäänkö lauantaille? Mihin aikaan olemme lauantaina menossa syömään, oliko se vasta illalla? Ja sunnuntaina sitten Sigtunaan joulumarkkinoille. Kiire viikonloppu, urgh.

Olet ajatuksissani, rakas. Halusin vain jutella kanssasi, siksi tämä kirje. Arkipäiväisiä asioita, yhteisiä rutiineja, sitähän se meidän elämämme on. Ja rakkautta, hellyyttä ja intohimoa.

Kaipauksella,

vaimosi Z.

Epäilen pahasti, ettei tavoitteeni kuuden kilometrin yhtämittaisesta juoksusuorituksesta kyllä ikinä toteudu ennen joulua... Viisainta siis ottaa uusi tavoite ja sanoa, että viimeistään keväällä jaksan ko. matkan. Vaikka täytyy kyllä sanoa, ettei minua juurikaan tuo kuusi kilometriä matkana erityisemmin kiinnosta, tärkeämpää on juosta sellainen lenkki, että tulee hiki ja syke nousee. Ja että tunnen tehneeni jotain!

Eilen oli riemun päivä :) Olimme lenkille koko porukka, mies, naapuri, koira ja minä. Kävelimme kilometrin merran lenkkipolun alkuun (kuten yleensäkin, jotta joukkomme nelijalkainen saa nuuhkia rauhassa). Sitten matkaan! Ensimmäinen kahden kilometrin pätkä meni ok, kävelin 3-4 kertaa muutaman kymmenen metriä niissä "tavallisissa" kohdissa. Mies ja naapuri hölköttivät mukana. Toinen kahden kilometrin lenkki meni puolestaan (aivan odottamatta) loistavasti. Jaksoin juosta enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella ja vielä nopeampaa tahtiakin! Jonkinlainen endorfiinihuuma iski ja jalat veivät vain eteenpäin. Jalat tuntuivat jaksavan paremmin kuin yläkroppa, puuskutin nimittäin aivan samaa tahtia kuin aiemminkin. Hyvä minä!!!

Huomenna mennään taas, tänään juoksut jäivät välistä kun vompatilla oli 10.30 aika Bagarmossenin eläinsairaalassa rabies-rokotukseen. Semmoiset jutut täytyy hoitaa kuntoon, jotta voi lentää jouluksi Pariisiin...