Madam Z

Mtä on tapahtunut ajalle? Se menee liian nopeasti, aivan liian nopeasti. Sairasta! Jossain on jotain vikaa kun en ehdi edes joulukalenteriostoksille ja joudun myymään miehelleni ei-oota 1. joulukuuta. Dammit! Vararikko tulee kun on pakko vetäistä hihasta jotain, kokonaan ilman joulukalenteria (päivittäistä ilahduttavaa yllätystä joulukuun ajan) mieheni ei ole joutunut olemaan neljääntoista vuoteen...

Katsotaanpas viime päiviä ja anylysoidaan tapahtumien kulkua.

Viime torstaina kömmin kotiin normaalia myöhemmin, vasta joskus seitsemän aikaan. En muista kylläkään kuollaksenikaan miksi näin pääsi käymään. Ylitöitä? Dementia? Ehdin juuri istahtaa kun naapuri laittoi viestiä ja kysyi, emmekö haluaisi kyytiä suurehkoon lähimarkettiin, hän on juuri lähdössä. Jep, väsytti, mutta kai se oli ainoa oikea ratkaisu. Suurruokaostokset+auto=ainoa inhimillinen ratkaisu. Se meni sitten siinä se ilta...

Perjantaina töitä tavalliseen tahtiin, iltapäivällä lauantain jipon valmistelua ja lokaalien tsiigaus Söderissä. Kahville Johan&Nyströmille, ihana juhlahetki hyvän kahvin kanssa (huom! myös mies mukana). Sitten koiran lenkitystä ja Idol 2010. Melkein kuin vapaailta, väsytti vain niin vimmatusti että noutaja tuli todella varhain. Lauantaina babyshop.se:n joulutempaus, pääsin neljältä. Rivaliin yksille (shampanjadrinkki, jossa passionia ja persikkaa, vaihtoehtoisesti vadelmaa).



Siitä lähipubiin ja lautaselle fish&chips. Söder on yllätyksiä täynnä :)





Ja taas aikaisin nukkumaan... Jotta jaksaisi herätä ensmmäiseen adventtiin ajoissa. Meillä kävi tuuri ja tonttu oli käynyt meillä aikaisin aamulla lahjoja tuomassa. Joulusukissa oli täytettä (minä sain kasvohoidon, aikakin buukattu ja kaikki) ja ovenkahvassa roikkui pussillinen lussekatteneita.



Nautimme rauhallisesta aamiaisesta kynttilänvalossa, joululauluja kuunnellen (kunnes yläkerran naapuri päräytti ties monenneko kerran teknojumputuksen käyntiin -> hermo meni ja laitoimme isännöitsijälle valituksen).





Loppupäivä menikin sitten pitkällä lenkillä, joulukoristellessa, joulua suunnitellessa (planning is everything) ja sunnuntaista, perinteistä suurruoanlaittourakkaa suoritellessa (uunijuureksia ja chili con carnea, kuorrutettuja minikananpaloja ja itsetehtyjä lohkoperunoita).

Maanantai = työkatastrofi ja kaaos joka viikko. Illalla paniikinomaista joulukalenterin metsästystä kaupungilla, pitkä lenkki koiran kanssa ja päivän kuohuttavien tapahtumien läpikäymistä (joo, se meidän naapurin musiikista valittamisemme menikin ihan käteen). Tiistaina töitä (oh, really) ja illalla suoraan Tukholman joukkoliikennetapaamiseen, jossa käytiin läpi asuinalueellemme suunniteltavaa raitiovaunuliikennehässäkkää. Huomenna on vuorossa megakatastrofi töissä (joulukalentrin ensimmäinen päivä), menen normaalia aikaisemmaksi, jotta pääsen pois ihmisten aikaan. Menemme nääs kylään vanhan kamun luokse (kahvia ja sivistynyttä seuraa, aah).

Ja mitä teen vielä ylhäällä..? Se perkeleen joulukalenteri, luovat ratkaisut ovat niiiiiiiin hankalia. Itse sain The Bodyshopin luksusmegasuperkalenterin mieheltäni. Nyyh... Mulla on maailman paras rakas.

Kuka tietää? Kohti suurta tuntematonta, rakkaitteni luo... Syliin, kotiin lämpimään.

Ruokailunurkkauksen seinät vaihtoivat väriä, valkoisista maitokahvin värisiksi. Samalla lähtivät Modesty Blaise-sarjakuvat! Sankaritar on tosin palaamassa seinälle, sille lyhyemmälle, pikaisesti. Tilasin metri kertaa metri kokoisen MB-taulun, se saapuu pikaisesti. Kehykset enää ja seinälle! Valkoinen Ikea-lamppu lähti myös vaihtoon, se olikin vain aikanaan pikaisesti hankittu hätäratkaisu. Sellaisilla on valitettavasti taipumuksena jäädä roikkumaan... Tilalle tuli salvian värinen Kartellin FL/Y Icon-lamppu.

Kynttilänvaloa ja lussekatteneita...

Me, looking good :) Rouva Seeprasääri.

Tuntuu, että päivä on ollut tänään maailman pisin. Läksin aamulla flunssan jälkimainingeissa töihin, en täysin kunnossa mutta silti hyvillä mielin. Kietouduin lampaaseen, ulkona tuuli ja tuiskusi lunta. Maailma oli lumoavan kaunis, sain nauttia lumesta vartin kävelyllä metrolta töihin.

Ennen lounasta olin aivan valmista kauraa ja halusin vain luovuttaa. Väsytti, väsytti, väsytti... Ja nuha-pahus muistutti olemassaolostaan. Piristyin syötyäni maittavan punacurrylohikastike-riisi-annoksen (kiitos, rakas). Loppupäivä meni tsemppaillessa. Kotona kuuden jälkeen, työmatkaan menee aika tarkkaan tunti. Pisimmästä päästä, mutta vielä hyväksyttävä. Big One uuniin, se siitä ruokavaliosta. Palkkapäivä, laskujen maksamista ja joulujuttujen suunnittelua.

Naapuri antaa kuulua itsestään ja tarjoaa autokyytiä lähikauppaan. Jee! Tarjous otetaan vastaan vaikka loppuilta meneekin siinä sitten. Takaisin kotona viiden ruokakassin kanssa puoli kymmenen aikaan. Siinä vaiheessa kauppakassien purkaminen tuntuu sankariteolta. Päivät ovat siis pitkiä...

Huomenna iltapäivällä tyhjennysmyynti Saippuapalatsissa Söderissä, menen auttamaan iltapäivällä myynnissä. Kivaa vaihtelua työkuvioihin! Ja siitä sitten rakkaimpani kanssa kahville ja kahvia ostamaan Johan & Nyströmille :) Ihana aloitus viikonlopulle, vaikka lauantaina onkin ylimääräinen työvuoro.

Huomasin juuri, että tämä blogi-inlägg on käsittämättömän tylsä. Anteeksi! Yritän jatkossa luetella vähemmän tekemisiäni ja keksiä jotain fiksumpaa ja filmaattisempaa kirjoitettavaa. Ok?

Mulla on hyvä olla, flunssasta huolimatta. Ulkona sataa lunta ja on kylmä, meillä on sisällä koko lauma sohvalla, kädessä kuohislasi ja Marianne-karkki, dvd:ssä Glee: n ensimmäinen siisoni...

Ulkona on maailman ihanin ilma, etenkin kun minä sairastan kotona kaikessa rauhassa. Sataa lunta ja koko maailma on aivan valkoinen. Tuulee niin, että lumi ryöppyilee vaakasuoraan. Minä istun sohvalla aamukahvikuppi kädessä ja vompatti sylissä. Aah onnea :)

Oh, great! Kolme viikkoa uudessa duunissa ja flunssa iski. Lähin duunikaveri oli poissa viime viikolla kovan angiinan takia ja syytänkin häntä kurjuudestani. Huhkin töitä kympillä ja kun neiti sitten ilmestyi about parantuneena perjantaina töihin, siirtyi flunssa ja surkeus minuun.

Lauantaina meni vielä ihan mukavasti, sunnuntaina jo heikotti. Maanantaina räkä lensi, olisi voinut asentaa kaukalon nenän alle. Tänään menin vielä töihin ja sain jotain tehtyäkin, mutta olo oli melko heikko. Pari minuuttia ennen sulkemista lähdin raahustamaan kotiin, hitaasti sujui. Nyt väsyttää ihan kuolettavasti, kaikkiin mahdollisiin paikkoihin sattuu ja nenä... niin siis anteeksi, mikä se nenä oikein on? Jokin hajuelin vai? Eipä ole näkynyt :(

Taidan jäädä suosiolla kotiin huomenna, yhden päivän lepääminen voi saada tässä vaiheessa ihmeitä aikaan.

Parampia aikoja odotellessa...

Päivän, viikon ja kuukauden väri on harmaa. Rakastaako kukaan marraskuuta? Kaikki kynnelle kykenevät pakenevat marraskuun harmautta ja synkkyyttä etelän lämpöön. Ne ressukat, jotka joutuvat viettämään marraskuuta täällä Pohjolan pimeydessä, laskevat päiviä ja toivovat ajan kuluvan nopeasti, jotta päästäisiin joulukuuhun ja joulun odotukseen.

Minun marraskuuni on myöskin ollut synkkä ja surkea, mutta viikot ovat uudessa työssä kuluneet jopa toivottua nopeammin. Eiköhän se tästä siis :) Voin toisin sanoen ilmoittautua siksi ainoaksi vapaaehtoiseksi, joka haluaa rakastaa marraskuuta. Jonkunhan siitäkin reppanasta pitää tykätä.

...laulun aiheet saan, niin moni tiedustaa, kun kuljen laulun tietä huoletonta."

Minun kohdalla Tapsa Rautavaaran klassikkoa voisi soveltaa tähän ihanaan blogikirjoitteluun... Juu-u, aiheet eivät ole aina kovin kaksisia, kuten rakkaat ystäväni ja perheeni, jotka uskollisetsi lukevat blogiani ovat saaneet huomata. Kynsilakkauutuuksia, mitä-meillä-syödään-tänään, shampanjaa, kirjoja, kuinka-voin-tänään ja vompatin päiväkirja. Mutta mistä muusta voisin kirjoittaa kun elämästäni, arkipäivästäni? Koska minun elämäni suuri tavoite ei ole tulla uudeksi Kissieksi, Kenzaksi tai edes Blondinbellaksi, kirjoitan vain siitä, mitä teen tai ajattelen arjessa. Ja joskus juhlassa.

Kun luen omia kirjoituksiani taaksepäin, huomaan ettei minulla ole useimmiten mitään sen kummempaa sanottavaa. Mutta joskus, joskus osun kultajyvään ja huomaan kirjoittaneeni jotain fiksua. Jotain sellaista, jossa on jotainjärkeä ja joka voi auttaa minua eteenpäin elämässä. Analysoinut jotain, antanut äänen ajatuksille ja ideoille, vanginnut tilanteen tai hetken, tunteen.

Hyvä minä!

Yöllä on satanut lunta! Vain pari senttiä mutta jo se tekee ihmeitä. Metrosta maan pinnalle noustessa askel keveni kummasti kun näki kaiken sen valkean kauneuden. Maailma hymyilee minulle tänään...

Minusta aikuisellakin on oikeus toivelistaan näin joulun alla. Lista saa olla lyhyt tai pitkä, minun on yhtä realistinen kuin aina lapsenakin. Se, että saa kirjoittaa toiveet ylös, tekee niiden toteuttamisen mahdolliseksi.

MadamZ:n joululahjatoivelista 2010

uusi kirja (mielellään jokin oikein vetävä yksilö)
hemmotteluhoito (jalka-käsi-kasvohoito tai minkälainen tahansa hieronta/vartalohoito)
jokin mieltä lämmittävä yllätys
jotain oikeasti yllättävää (!!!)
jokin pieni luksus

Lisäksi toivotaan

yhteistä aikaa joulun tienoilla
myshetkiä glögin ja piparkakkujen parissa
erityishuomaavaisuutta kotona (pienikin asia riittää, huomaan ja huomioin sen kyllä)
mahdollisesti jotain pientä täytettä joulusukkaan ;=)

Olen ollut tosi kiltti ja ansainnut mielestäni kaiken ylläolevan! Kiitos!!!

Elämässä on paljon ilon ja surun aiheita - onneksi enemmän ensiksi mainittuja.

On paljon...

...naurua

...shampanjaa

...halauksia ja hellyyttä

...onnistumisen hetkiä

...lämpimiä tunteita.

Olen kovin kiitollinen kaikesta ihanasta mitä minulla on.

Shampanjan perimmäinen viehätys ei ole tuoksussa tai edes maussa vaan, kuten munkki Perignonkin aikanaan ymmärsi, kuplissa. Kuplat kiinnostavat, ne helmeilevät js houkuttelevat, niistä riittää puheen- ja ihmetyksen aiheeksi.

Jumissa! Menossa talvella Köpikseen, lämmittelen siis nyt jo :)

Meillä oli viime viikolla tarjolla syntymäpäiväkakkua. Ihmisvieraille tarjoiltiin lakritsilla maustettua kladdkakaa (päällä omatekoista lakritsikastiketta) ja maustamatonta kermavaahtoa, nelijalkaisien kakussa oli jauhelihaa, kinkkua, parmesaania ja koristeena nacholastu. Herkullista oli, kaikkien mielestä!

kun katson itseäni, sisääni
näen laiskuutta
päättämättömyyttä
hemmotellun, nautinnonhaluisen ihmisen

ja kolikon toisen puolen

rakastavan ja lämpimän
anteliaan ja vieraanvaraisen

tasapainottavatko hyvät puolet huonoja?

riittääkö tehokkuus korvaamaan kovuuden
lojaalius kärsimättömyyden
minä riitän itselleni
ja jaksan hyväksyä virheeni, niistä kuitenkin eroon pyrkien

mutta jaksanko sen, jos muut eivät hyväksy minua?

Olen päättänyt, että nyt alkaa joulunodotus. Virallisesti voin siis nyt sertoa teille kaikille, että joulu lähestyy. Olemme jo aikaa sitten suorittaneet osan yhteisistä joululahjaostoksista, muutama puuttuu enää. Yhteiset ostokset eivät tänä vuonna ole suuren suuret, mutta mukavaa kun ne on hoidettu pois alta ajoissa.

Lahjoja rakkailleni olen jo myöskin ehtinyt hankkia, eilen illalla naputtelin koneelle joulukalenteri/joulusukkatilauksen, joka saapuu toivottavasti kotiin piakkoin. Sitten pitäisi pohtia vielä varsinaisia joululahjoja? Hmm... Ja koko budjetti käytetty jo? Whatever happened?! Vompatti sai juuri 4-vuotissyntymäpäivälahjaksi uuden sängyn, joten silläkin frontilla on hieman pähkäilypulmia lahjojen suhteen. Vompu tarvitsisi kyllä tasateräisen hammasskraapan hammaskiven poistamiseen, mutta se ei oikein kuulosta kovin hauskalta joululahjalta... Mutta ehtiihän tässä vielä, joululahjojen hankkiminen on kamalan hauskaa hommaa, vuoden parasta aikaa ehdottomasti.

Jouluillalliset meillä on 11.12. lauantai-iltana, tervetuloa vaan kaikki kynnelle kykynevät :) Ja joulua vietämme kotona, joten jippii! Laatikoita pitäisi tehdä, ja suomalainen harmaasuolattu joulukinkku tilata. Pitäisi varmaankin hommata se pahuksen kinkku sieltä Hötorgshallenista, ahdistaa vaan kun sama kinkku maksaa Suomessa 5 e/kg, täällä 15 e/kg. Mutta ruotsalainen nitriittikinkku on nou-nou, joten mikäs teet. Kysynnän ja tarjonnan lait jyräävät.

Joulukorttitehdas pitäisi potkaista vauhtiin, glögiä maistella ja piparkakkujen leipominenkin houkuttaa. Saamme ihanan kuusen Fornbosta, itsevalittu. Pitää vain se noutaminen järjestää. Töiden puolesta meillä on molemmilla joulupöytä, urgh sanoo hän joka ei syö punakinkkua. Mutta hei, porsaita äidin oomme kaikki...

Kyllä, olen ihana.
Kyllä, olen vastustamaton.
Kyllä, olen aina vaan uuden kuvan arvoinen.
Kyllä, minua kuvataan joka päivä, yleensä useita kertoja ja kaikki kuvat ovat aina onnistuneita.

Olenko...

a. Naomi?
b. Kate?
c. Gisele?
d. vompatti?

Häpeän syvästi. Olen saanut töitä. En itse asiassa ehtinyt olla työttömänä laisinkaan (joo, oli ja on edelleenkin jotain säätöä muiden juttujen - entiseltä alalta - kanssa käynnissä mutta anyways) vaan työllistyn samantien ja olen ollut nykyisessä duunissani parisen viikkoa.

Teen töitä maanantaista perjantaihin, tavalliset ruotsalaiset konttoriajat eli yhdeksästä viiteen. Täällä on usein tunnin lounas ja kahdeksan tunnin päivät, niin minullakin. Ylitöitä tulee, alkuviikosta on aina kauhea kiire, maanantaisin saa huhkia tunnin verran yli joka Herran viikko. Ylityöt saa ottaa "sitten myöhemmin" ulos, luultavasti kesäloman yhteydessä. Mikäs siinä?

Palkka ei ole kaksinen mutta korotusta on luvassa koeajan jälkeen. Ja luontaisetuja kanssa, eli puhelinta ja kuntosalikorttia. Firma on pieni, olen vasta kolmas työntekijä. Ja firman vanhin! Kasvu on melkoista, firma todellakin kasvaa aivan valtavaa vauhtia. Urakehitysmahdollisuuksia on,  ja sitä silmällä pitäen minutkin on palkattu. Nyt olen ikäänkuin allt-i-allo, pakkaan tilauksia, teen laskuja, palautuksia, vastaan meileihin, puhelimeen, käännän tekstejä ruotsista suomeksi ja päinvastoin.

Työkaberini ja pomo(t) vaikuttavat ainakin näin alustavasti tosi mukavilta. Työpaikka on aika kaukana, työmatkaan menee parhaaseen ruuhka-aikaan 45-50 minuuttia mutta se on ok. Työpaikalla on hiljaista, tila on pieni ja rauhallinen. Voin ottaa vompatin mukaan halutessani ja kaikki tykkäävät karvakaverista.

Tykkään kovasti. Ja viihdyn.

Miksi häpeän? Niin etten kerro duunista edes bestiksilleni?

Siksi, että kaikki, jotka ovat koskaan ikinä edes tavanneet minut, nauravat kuollakseen, kun kerron että työpaikkani on www.babyshop.se ! Argh! I'm never gonna live this down!!!

Eli kuvilla...



Kebabpitsa ranskiksilla ja sooseilla, kapan kebabit 28 kr, valmis tuorepohja (rullaat vaan auki, 26 cm leveä eli sikapieni) 25 kr, punainen soosi 25 kr ja valkosipulisoosi 15 kr, puoli pussia ranskiksia 12 kr. Vähän juustoa, ketsuppia yms. tykötarpeita tekee yhteishinnaksi 10,5 euroa ei kovinkaan maittavasta pitsasta. Puolella hinnalla olisi saanut puolta isomman naapuripitseriasta. Sinne ensi kerralla, ei kannata pitsan veivaaminen kotona...

Vaan siideri oli sentään hyvää!

Tässä olemme kaikki me kolme = tunnelmakuva viikonlopulta.

Who is who? Oikein vastanneiden kesken arvotaan kasa märkiä pusuja.

Olen tällä viikolla nukkunut tarpeeksi (eli seitsemisen tuntia tai yli yössä), syönyt hyvin (en ehkä aina oikeaan aikaan mutta ainakin päivän kokonaissaldo on ollut hyvä), saanut raitista ilmaa ja silti vaan väsyttää niin s--tanasti. Voisiko marraskuu mennä jo ohi? Pliis?!

Tällä viikolla so far...

...olen käynyt lääkärillä ja saanut auttavia lääkkeityä pitkään vaivanneeseen selkäjumiin.
...leivoin eilisille vompatin syntymäpäiväkesteille (4-v.) lakritsisuklaakakun ja kutsuin extramaten yläkerrasta juhlimaan. Oli lahjoja ja laulettiin päivänsankarille.
...olen siivonnut ja kotona silmä lepää.
...olen ahkeroinut töissä ja kyllä se siitä lähtee pyörimään (luultavasti).
...olen käynyt pilateksessa ja saunomassa sen päälle.

C'mon, mitä ihmisen pitää tehdä, jotta ei väsyttäisi? Yritän parhaan kykyni mukaan elää sitä naistenlehtien hehkuttamaa täydellistä arkea, jossa on kylliksi sekä lepoa, aktiviteetteja että omaa aikaa. Ottaa näköjään sen verran koville, että huh huh vaan.

Tällä viikolla vielä ohjelmassa...

...isänpäivän muistaminen (miten? ei mitään näköhavaintoa, olen pahasti myöhässä).
...goretex-kenkäostoksilla käyminen, myös pari villapaitaa ja leggingsit pitäisi löytää.
...viikonloppukaupassa käyminen ja pikasiivous.
...lauantaina Terveys-messut.

Aion nukkua viikonlopulla satatuhattamiljoona tuntia. Ainaskin.

Muistin juuri, että miehellä on muuten menoa sekä lauantai- että sunnuntai-iltana, joten me tytöt aiomme viettää laatuaikaa sohvalla. Jee!

Olemme pitkällisen harkinnan ja lähes loputtoman soutamisen ja huopaamisen jälkeen hankkineet itsellemme kahvinkeittimen. Tämä kahvinkeitin on klassinen, perinteinen, tutun turvallinen MoccaMaster. Meidän perheemme ensimmäinen kahvinkeitin itse asiassa. Meillä on ennestään Gaggia Classic expressokeitin, sekin jo tosin seitsemisen vuotta vanha. Sillä tulee tänään vähintäänkin yhtä hyvät pressot kuin 2003 kun sen ostimme, joten jippii!

Olemme viimeiset pari vuotta tulleet aina vain innokkaammiksi suodatinkahvin juojiksi ja tähän asti olemme keitelleet kahvit pressokannulla. Hyvää on ollut, mutta kun kannut maksavat kuitenkin muutamasta kymmenestä eurosta aina pariin sataan euroon ja tuppaavat hajoamaan (tai toimimaan vähemmän hyvin eli rupeavat päästämään puruja siivilän lävitse) puolen vuoden jälkeen, niin kalliiksi tulee...

Nyt kun tämän hetkinen, 8 kk vanha pressokannumme vetelee viimeisiään, ryhdyimme jälleen aktiivisesti ajattelemaan kahvinkeittimen ostamista. Tähän saakka asia on aina kaatunut kalkkiviivoilla, perusteluna on useimmiten ollut se että "eihän me kuitenkaan keitetä sitä kahvia kuin max. kaksi kertaa viikossa". Jep, totta edelleenkin, mutta nyt oli aika! Ja vaikka kiertelimme katselemassa keittimiä jos jonkinlaisia, sekä halpoja että kalliita, niin MoccaMaster KBC741 teräksen värisenä tuli sittenkin tilattua kotiin Gigantista. 140 euroa, kymmenen vuoden takuu ja toistaiseksi - parin koekerran jälkeen - kahvi on ainakin maistunut todella hyvältä.

Kiinnostavaa oli lähinnä se, että suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet erosivat toisistaan sangen radikaalisti. Ensimmäiset kahvit keitin minä, ruotsinkielisten ohjeiden mukaan eli 5 mukia vettä - 4 mittaa kahvia. Seuraavat keitti mieheni lukien suomenkielisiä ohjeita eli 5 mukia vettä - 2,5 mitta kahvia. Pitänee yrittää löytää jokin kultainen keskitie, kumpikaan versio ei ollut kultaa.

Kauneuden sanotaan olevan katoavaista. Pitäisikö siihen siis sen vuoksi panostaa, tai sen hoitamiseen, jotta se katoaisi hitaammin? Koska haluan tietenkin olla kaunis mahdollisimman kauan. Toisaalta, koska en ole edes siinä nollatilassa, aloitusvaiheessa, ollut mitenkään erityisen kaunis, onko kaikki yrittäminen turhaa? Onko minun pikkuruinen kauneuden hippuseni kadonnut jo kauan aikaa sitten?

Erehdyin lukemaan blogikirjoitusta kauneudenhoidosta tai pikemminkin siitä, kuinka bloggaaja oli lopettanut ylenpalttisen itsensä meikkaamisen ja tälläämisen ja muuttunut ah-niin-paljon-luonnollisemman kauniiksi. Ihokin oli parantunut, enää ei tarvitse lainkaan mitään kasvorasvaa ja tukkaankin vain pelkkää shampoota ja silti näyttää tosi hyvältä. Joo tai siis ainakin välttävältä, oletan, koska kirjoittaja ei enää välittänyt kaunistautua. Ja siis kaikki kaunistautuminen on vain sitä, että haetaan muiden ihmisten kommentteja eikä suinkaan omaa itseä varten. Ja tämä blogikirjoitus sai aikaa suoranaisen tulvan yistäviä kommentteja henkilöiltä, jotka myöskin olivat valveutuneet asian suhteen ja voivat nyt niin paljon paremmin kun käyttävät kauneudenhoitoonsa vain vettä ja saippuaa.

Minä voin kyllä rehellisestis anoa, että näytän helkkarin paljon paremmalta kun olen aamuisin kaunistautunut yhden 45 minuuttia peilin edessä kuin ennen sitä kaunistautumista. 45 minuuttiin mahtuu kaikki pakollinen hampaiden ja tukanpesusta ripsivärin laittamiseen. Toimenpiteiden jälkeen olen käyttänyt varmaankin ainakin 30 eri kaunistautumisainetta deodorantista kajaaliin. Ja kyllä, voin sanoa että voin henkisesti paljon paremmin kun katson lopputulosta peilistä kuin tehdessäni saman heti noustuani 45 minuuttia aikaisemmin!

On tietenkin aamuja, jolloin pelkkä vesi riittää (sunnuntai, mökkiviikonloppu). Ei aina ole pakko laittaa täyttä meikkiä (itse asiassa teen niin aika harvoin) voidakseen mennä lähikauppaan enkä havittele kauneusleikkausta tai muuta ihmeempää tehdäkseni itsestäni viehättävämmän. Silti koen, että uusi kynsilakka, kasvohoito ja kampaajallakäynti ovat enemmän minua kuin muita varten, tilaisuus rentoutua ja piristäytyä ja saada vaihtelua arkeen.

Tämän vuodatuksen pääasia oli sanoa, että jee ja jippii teille luonnonkauniille, luonnolliselle ihmisille! Minulla ei vaan tukka pysy hyvin ilman Tigin Boostmasteria ja Hardheadiä... Joten se siitä. Kukkikoon jokainen kukka tavallaan :)



Juu, ihana oon...

Olen nukkunut kolmentoista tunnin kevyet kenttäunet. Selkään ei satu, varvaskin on parantunut. Tukka on sekaisin ja haisen pahalta, mutta onneksi suihku on keksitty.

Uhraudun ja syön ennen suihkua ihanaa aamiaista, otan ehkä kupillisen tuoretta kahvia suihkuun mukaan. Ulkona paistaa aurinko, lenkille siis! Ja koko lauma mukaan. Ruoaksi on eilisen jätteitä, kun laittaa perjantai-iltana tacoja niin niitä saa sitten syödä koko viikonlopun... Ja siivottukin on, jääkaappi on täytetty ja jokin viinipullokin luuraa kylmässä.

Ooh, onko ihanampaa vapaapäivää olemassakaan? Koko viikonloppu edessä, hyvin nukkunut olo ja kevyt mieli.

This year's must see film! Like you've never seen Santa before :)

Mikään työ ei ole täydellinen.

Yhdessä on hyvät työajat, toisessa mielenkiintoiset työtehtävät. Jossain paikassa on kivat työkaverit ja jossain ei tarvitse tehdä ylitöitä. Ja jos tarvitsee, niistä saa asianmukaisen korvauksen. Yhdestä paikasta voisi saada hyvää kokemusta ja osuvan suosittelijan, toinen olisi lähellä kotia, lyhyet työmatkat. Ai, tuttu työnantaja tai tuttu esimies, jonka kanssa voisi viihtyä? Hyvät etenemismahdollisuudet, koulutuksia tiedossa? Laadukas henkilökuntaruoka, mahdollisuus omiin eväisiin? Hyvä palkka?

Hei, uskokaa minua kun sanon, ettei täydellistä työtä olekaan. Sellaista, joka tyydyttää kaikki tarpeet. Parhaimmillaan työssään voi viihtyä ja siihen tulisikin pyrkiä. Pitää vain muistaa, että viihtymistäkin on monenlaista ja syitä viihtymiseen on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Se, mikä on minusta tavoittelemisen arvoista voi olla jollekulle toiselle yksi tyhjän lysti. Tärkeintä lienee laskea yhteen ne plussat ja miinukset ja katsoa, jääkö sitä sitten lopuksi plussan puolelle. Kannatta miettiä tarkkaan, kuinka suuri painoarvo kullakin plussalla ja miinuksella on, ettei tule laskettua väärin. Jos päivän saldo on pakkasella, niin hei! sitten on vaihtamisen aika!

Tsemppiä kaikille arkipäivän sankareille!

Kaikki on hyvin, silti tuntuu että kaipaisin hieman opastusta? Olenko löytänyt kotiin vai enkö? Onko tämä hyvä ratkaisu vai tilapäinen kompromissi? En jaksa enää kompromisseja, haluan pysyviä ratkaisuja, sellaisia jotka vievät minua eteenpäin kohti parempaa huomista. Voisiko joku muu kantaa lyhtyä ja valaista polkuani? Kiitos.

Joskus...

...olisi kiva olla miljonääri.
...olisi kiva olla aito blondi.
...olisi kiva olla laiha.
...olisi kiva olla oikeasti fiksu.
...olisi kiva olla joku muu kuin minä.

Mites ois, kuka haluais vaihtaa?

Tarjolla ois kevyesti ylipainoinen, melko-aito, kohtuu-onnellinen vaikkakin ura-kriisistä kärsivä blondi.

Toisin kun laulun lyriikka ehdottaa, it is good :) Mutta joo, when it was good we were happy in a pouring rain...



Dilemma kohtaa blogin onnellista kirjoittajaa tekstin aikamuodon käytössä. Imperfekti, what is that? Me olemme onnellisia vaikka kaatosateessa. Eilen, tänään, huomenna... Aina.

Me olemme onnellinen pariskunta, joka tuntee toisensa hyvin mutta ei silti inhoa toisiaan, jolla on ongelmia mutta joka silti uskoo yhteiseen tulevaisuuteen, joka ei pelkää eroa vaan uskaltaa tapella jos siltä tuntuu, joka puhuu, puhuu, puhuu mutta ei liikaa, joka uskoo naurun voimaan ja hellyyden näyttämiseen, deittailuun ja yllätyksiin, joka antaa molemmille omaa aikaa mutta nauttii eniten asioiden tekemisestä yhdessä... Disgusting, isn't it?

Darling, you're the shit!

Minulla on ollut aivan ihana viikonloppu, kesäsesongin päättäjäiset Fornbossa. Vähän pihatöitä, paljon ulkoilmaa ja aurinkoa, yhdessäoloa rakkaiden kanssa. Ihania aamiaisia, kurpitsakeittoa ja pestoleipää (voin lämpimästi suositella, onnistui loistavasti!), kalasoppaa ja kuohuviiniä, makeita herkkuja jälkiruoaksi.

Ja aikaa... Aika kuluu erilailla kun ei ole nettiä, kännykkäyhteys pätkii, televisio loistaa poissaolollaan. Okei, myös lämmin ja juokseva vesi sekä sisävessa loistivat poissaolollaan :) En tietenkään jaksaisi ilman ko. asioita elää arkea, mutta joskus yksinkertainen mökkielämä on parasta mitä tiedän. Päivät menevät joutilaasti, vailla kiirettä ja stressiä. Suorittaminen unohtuu ja epäonnistumisen pelko katoaa. On aikaa katsoa omaa heijastustaan kristallikuulasta ja miettiä rauhassa, pitääkö näkemästään.



Nyt patterit on ladattu! Minulla on vielä hetki omaa aikaa, uusien haasteiden kohtaaminen on pian edessä. Ei pelota, ei jännitä mutta ilmassa on kyllä odotusta.