Madam Z

Uimassa tänään. Naapurin kanssa, tulos 1 km ja hårinpackning. Tukan punaväristä katosi tosin 2/3, mitä tapahtui? Nyt näyrtän kuitenkin aidolta punapäältä, toivottavasti väri kestää seuraavan pesun yli.

Minulle tarjottiin tänä töitä, jee! Ei ehkä sellaista työtä, jonka haluan saada, mutta silti joku soitti minulle :) ja tarjosi hommia. Ei tapahdu usein.


Juhlin shampanjalla, kuten aina. Tiskasin, laitoin 2 eri ruokaa rakkaimpani jack-in-the-box (paistettu riisi kanalla, papuja tomaattikastikkeessa pihvillä/kanalla ja pastaa tomaattijauhelihakastikkeessa) ja iltaruoan tandoorikanaa ja naanleipää. Mitä muuta sitä enää ehtii yhden illan aikana?

Taulun eli ruokanurkkauksen seinän laitan kuntoon huomenna. Penguin booksin 100 korttia are going up! Ja kun rupeaa tympimään niin maalataan seinä :)

Ja nukkumaan...

Olen ollut tänään huomattavan ahkera. Laumani siivosi ja laukkasi pitkin poikin asuntoa ja rapussakin alvariinsa. Minulla on välillä kamala stressi ja hätä vahtia niitä onnettomia, etteivät pääsisi kokonaan eksymään ja katoamaan ties minne! Säestin vahtimista pienillä varoitushaukuilla silloin tällöin.

Oheinen kuvasarja demonstroi loputonta kärsivällisyyttäni ja korkeaa velvollisuudentunnettani laumaani kohtaan. Matte meni ovesta ulos ja sanoi tulevansa kohta, vahdin siis tässä kunnes ovi taas aukeaa ja matte on kotona.

...olen liikaa myöhässä taas...

Ihana, ihana, ihana MIES oli ostanut vuosikertashampanjaa. Tuin kotiin puoli kahdeltatoista, minua odottivat shampanjapullo jäissä, buffalomazzarellaherkut ja tuikkuvalaistus olohuoneessa.

Nyt pullo on tyhjä, monet jutut puhuttu halki ja on aika mennä nukkumaan. Herätyskello soi neljän tunnin päästä. Vändpass...

Ihana, ihana, ihana rakkaimpani. Kiitos!

Päivän väri on punainen. Myös tukkani on punainen. Henkinen punapääni on siis tehnyt aivan odottamattoman paluun, voimalla ryskyen unohduksen suosta kohoten. Vielä eilen aamulla kun lähdin kick-offiin olin blondi, kampaamolla laitettu hintaa 120e vain viikkoa aikaisemmin. Olen ollut blondi lukemattomia vuosia (pientä brunettiperiodia viime talvena lukuunottamatta) ja viihtynyt hyvin. Olin löytänyt sisäisen blodini, viileän ja vaalena, ja viihtynyt hyvin. Aikonut pysyäkin blondina vaikka viime aikoina on ollut hieman ikäviä kampaajavaikeuksia ja olen viileän vaalean Ingrid Bergmanin sijasta näyttänyt lähinnä pääsiäistipulta...

Kotimatkalla kävin ostamassa pepsi-maxia (juu, lakko ei pitänyt) ja omituista kyllä, räyhänhenki heräsi sisälläni. Paikallisessa lähikaupassa oli vain yhtä mahdollista punaista väriä (Ruotsin suosituin, ihana Jane Helen) ja sellainen tarttui mukaan kahdeksan euron hintaan. Kotona rakkaimpani katsoi purkkia hieman pitkään, mutta (pisteet hänelle siitä) ei sanonut mitään. Tuntia myöhemmin pään väri oli punainen. Sellainen viininpunainen, aika tumma, ja hyvältä näyttää. Taidan kasvatella nyt hieman pituutta kutreihini ja sinä aikana hioa kotikampaajataitojani.

Hyviä puolia kotipunapäisyydessä:

värin vaihtaminen on helppoa ja halpaa
jos menee pieleen, niin ostetaan vain uusi paketti ja jatketaan värjäämistä
ei tarvitse kärsiä juurikasvusta
voi olla niin temparementtinen kuin ikinä haluaa (olenhan punapää, nehän ovat kuuluisia kiivaudestaan)

Siis vain hyviä puolia! Ja kun kesä ja pisamat tulevat, kaikki on täydellistä.

Kuva tulee pikaisesti.

Sunnuntaisin syön yleensä pitkään aamiaista ja nautin sunnuntain lehdestä. Erityisen kiinnostunut olen talousuutisista ja tekniikasta, tässä kuvassa keskityn ankarasti energiansäästölamppujen tehoa mittaavan testin tuloksiin.

Teimme excursion Mariefrediin tällä viikolla, kun meillä oli molemmilla vapaapäivä keskellä viikkoa. Vompatti meni hoitoon naapurin tädille, me hyppäsimme junaan. Yöunet jäivät lyhyiksi, kävi vieraita edellisenä iltana ja hyvässä seurassa ilta venähti pitkäksi. Kerrankos sitä...

Junamatka kesti vain puolisen tuntia, hyvin ehti syödä aamiaisleivät ja juoda kahvia. Viimeisen viisi minuuttia istuimme bussissa. Olimme ainoat Mariefrediin menijät siihen aikaan aamusta, olisi pitänyt arvata miksi? Juu-u, aivan oikein.

Mariefred on mitä ihastuttavin pikkukaupunki, jonne tulemme tekemään reissun uudemmankin kerran. Arvatkaas koska? Juu-u, aivan oikein (taas kerran). Kesällä! Näin sydäntalvellakin kaupunki oli aivan hurmaava, puutalot lumipeitteisiä ja kauniita. Kovin oli pittoreskia... ja hiljaista. Kaikki paikat olivat kiinni, rannan sulassa kylpevät sorsat pitivät kaupungin pahinta meteliä. Kirkko oli kiinni, paikallinen turistinähtävyys Grippsholmin linna oli kiinni, puolet kaupoistakin näytti nukkuvan talviunta eikä asukkaitakaan näkynyt missään. Kaksin saimme kuljeskella tyhjän kaupungin katuja pitkin.

Yhden kahvilan löysimme, viehättävän Anna på torget, jossa saimme lämmikettä, jotta jaksoimme talsia 5 km juna-asemalle. Myöhästyimme näes bussista kymmenellä minuutilla ja seuraava meni vasta
1 h ja 50 min. myöhemmin.



Kesällä uusi yritys!

...huomista.

Se tulee kohta ja tuo mukanaan pitkän työpäivän, 10,5 tuntia. Kiirettä, lukemattomia hymyjä, kohteliaisuutta, pintapuolisuutta ja turhautumista. Asiakaspalvelua.

Silti odotan huomista, sillä kun pääsen pois 19,30, odottaa oma rakkaimpani minua. Menemme yhdessä drinkille johonkin tunnelmalliseen paikkaan, pidämme toisiamme kädestä kiinni ja hymyilemme toisillemme. Mieheni silmissä näkyy rakkaus ja hellyys kun hän katsoo minua silmiin... Maltan tuskin odottaa. Vähän kahdenkeskistä aikaa, jotain joka tekee arjesta juhlaa.

Rakasta sinua, rakas, nähdään pian.

...lämpimään, aurinkoon, kaukomaille. Herranen aika, en ole ollut Eurooppaa kauempana sitten 2001!!! Olisikohan aika? N.Y. kutsuu :) Tai vaikkapa ruotsalaisten suursuosikki Thaimaa. Tai Malediivit, Mauritius...

...kotiin!!! Ei jaksa enää! Tylsistyy, vaikka töitäkin on. Haluaa kotiin! KAPINA!!!

...ulos juoksemaan. Ehdin ennen lumentuloa jäädä hieman koukkuun lenkkeilyyn, olin ylpeä positiivisesta kehityksestä. Parhaimpina päivinä pinkaisin neljä+ kilometriä ilman ongelmia. Lumihan ei periaatteessa ole mikään este juoksemiselle, mutta jotenkin kaikki into katoaa kun maa on valkoinen.

...parvekkeelle grillaamaan. Meillä oli ihania, pitkiä, lämpimiä iltoja parvekkeella viime kesänä ja kaipaan niitä kovasti. Haluan parvekkeelleni ensi kesänä yrttejä kauniisiin ruukkuihin ja kunnon puulaatat lattialle. Hyvät kalustett ja päivänvarjo meillä on jo. Sitten aurinkoa ja lämpöä, kiitos! Iltaisin on hyvä sytyttää grilli, kärventää siinä joku makkarankyrsä, kananrintaa tai lihapala rakkaimmalleni, tehdä iso vihreä salaatti ja mixata drinkit. Avata isot ikkunat olohuoneeseen ja kääntää äänentoistojärjestelmän nupit kaakkoon. Kesä on!

...järveen uimaan, saunaan, mökille. Isä kulta, voidaanhan me lainata mökkiä viikonlopuksi tai kahdeksi ensi kesänä?

Huoah. Kohta...

Minne tuuli tytön nyt taas vie
minne tuulentytön päättyy tie?
Tuuli on vastainen,
kääntyykö suunta sen,
minne tuuli vienee?

Juha Watt Vainiota mukaillen...

Ehkä on parempi olla odottamatta tuulta ja myrskyä. Valmistautua niiden varalla, mutta olla itse aiheuttamatta niitä. Olla tyynessä poukamassa, tuulelta suojassa. Miettiä ja suunnitella rauhassa, antaa ajan kulua.

Olisi ah niin paljon helpompaa, jos omistaisi kärsivällisemmän luonteen.

Ulkona tuulee, mustat oksat vain viuhuvat. Vielä torstaina kaikki puut näyttivät Jääkuninkaan morsiamilta valkoisine, kimaltavine peitteineen. Nyt ikävä nollakeli on vienyt kimalteen ja kauneuden mennessään, näkymä ikkunasta on epäilyttävllä tavalla syksyinen. Maassa on toki lunta, joten tilanne paranaa kun menee ovesta ulos. Täältä keittiönpöydän äärestä, kahvikuppi kädessä, näkee valitettavasti vain puiden huojunnan tuulessa.

Tuulinen on jotenkin mielialakin. Minne päin antaisi tuulen elämäänsä viedä? Eteenpäin? Sivulle? Taaksepäin? Jotenkin tuntuu, että tämänhetkinen elämäntilanteeni vuorotöineen on pahan puhurin aikaansaama, annoin tuulen työntää minut taaksepäin ajassa. En pyristellyt vastaan, en jaksanut. Nyt kaipaisin pientä myötätuulta elämääni, auttamaan minua eteenpäin, auttamaan jaksamaan. Toisaalta, naistenlehtien oppien mukaisesti, minun pitäisi olla itse oman elämäni pyörremyrsky. Touhuta ja pyristellä eteenpäin, koskaan masentumatta tai lannistumatta. Vain sinä itse voit tehdä elämästäsi haluamasi kaltaisen!

Jep, näinhän se onkin. Vaan kuka antaisi tälle pikkupyörremyrskylle suunnan, osoittaisi mihin suuntaan pitäisi mennä? Muuten myrsky riehuu vain paikallaan eikä toivottuja tuloksia synny. Juuri nyt on kehkeytymässä suuri sisäinen myrsky, sydämessä polttaa levottomuus. Pitää päästä pois, jonnekin, minne vaan... Mihin suuntaan?

Olen töissä. Periaatteessa ei kai ole luvallista päivittää blogia töissä, mutta joskushan minullakin tauko pitää olla. Olen ollut koko työvuoron yksin, hotellissa on hiljaista. Tammikuu on aina vuoden vaisuin kuukausi. On työlästä päivystää yksin, minnekään, edes vessaan ei voi periaatteessa mennä. Kumminkaan mitään ei tapahdu, asiakkaita on vähän. Suuria, häliseviä ryhmiä ei ole, lähinnä vieraat koostuvat pariskunnista ja muutamista perheistä. Olen töissä myös lauantai- ja sunnuntai-iltoina, nyt jo hieman ahdistaa... Etenkin sunnuntai-ilta tulee olemaan aivan kuollut, sen tiedän jo etukäteen.

Toisaalta pitäisi kai olla kiitollinen näistä muutamista hiljaisemmista illoista, pian meno kiihtyy ja kevätpuolella mennään jo kovaa. Kesähän on tunnetusti yhtä hullunmyllyä hotelleissa, vieraita tuppaa olemaan enemmän kuin sänkyjä.

Seison siis tässä vastaanotossa, terhakkana kuin paraskin vahtikoira. Terrieri, luonteeni tuntien. Ajattelen hiljaisina hetkinä hiljaisia ajatuksia ja nautin olostani.

Kun sormi melkein irtosi...

Siivosin. Tai siis mies siivosi ja minä suoritin yleistä tavaroiden uudelleenjärjestelyä. Mies nauttii aina asiaankuuluvasti lopputuloksesta, mutta kieltäytyy osallistumasta touhuun muuten kuin painavampia tavaroita kannellen (käskyjen mukaan).

Nostin pari taulua makuuhuoneen lipaston päälle, pyyhin pölyt kynttilänjaloista ja laitoin uudet kynttilät jalkoihin. Siirsin juuri viimeistä kohdalleen, kun lasisen kynttilänjalan yläosa posahti kahtia, ihan ilman varoitusta. Irronnut puolikas tipahti suoraan sormelleni ja teki siihen siistin, puolisen senttiä leveän reiän. Reiästä rupesi pulppuamaan verta. Ihan oikeasti, pulppuamaan!

Kun verta oli parissa sekunnissa virrannut valkoiselle (hyvin dramaattista) puolisen desiä, jähmettyi ajatteluni kokonaan. Rupesin kiljumaan miestä. Sain kiljua aikani, että mies-ressu kuuli minut imurin hurinan yli (note to self: osta hiljaisempi imuri). Mies ravasi makuuhuoneeseen ja jäi odottamaan "nosta, siirrä, kuljeta"-toimintakäskyä selkäni taakse jolloin hermoni katkesi kokonaan. Ilmoitin, että apua tarvitaan TÄÄLLÄ!

Mies katsoi hetken aikaa ja totesi, että jahah, ryhdytäänpäs toimintaan. Reppana ei edes nähnyt haavaa, verta tuli siinä määrin että olisi voinut kuvitella puolen sormen puuttuvan. Mies toimi kuitenkin kylmäpäisesti ja muutamassa minuutissa käsi oli huuhdeltu, vuoto tyrehdytetty jääpalapussilla ja haava teipattu kiinni.

Koko prosessin ajan minä huolehdin pääasiallisesti siitä, kuin valkoinen suosikkipöytäliinani saataisiin verestä puhtaaksi ja josko lipastoon jäisi iso veritahra. Mies pyyhki lipaston ja hoiti pöytäliinan pesemisen. Tuli puhtaaksi.

Tilanne siis ohi. Sormeen sattuu, mutta en kuollut. Kiitos, rakas.

Suunnittelen kaikenlaista, kaiken aikaa. Joskus tuntuu että elämä on yhtä suunnitelmien tekemistä ja niiden toimeenpanoa. Arkipäivä pitää suunnitella, jotta se sujuisi mahdollisimman joustavasti. Koska käydä kaupassa, koska imuroida, koska suursiivota. Koiran ulkoiluttaminen, harrastukset... Yhteinen aika, ruoanlaitto, erityisaktiviteetit. Koska mennään käymään Suomessa, koska meille on tulossa vieraita, koska olisi aika ulkomaanmatkalle?

Tuntuu siltä, että viimeisten muutaman kuukauden aikana mikään ei ole sujunut itsestään. Kaikki on pitänyt suunnitella etukäteen, jotta asiat ovat tulleet hoidettua. Liiallisesta suunnittelusta tulee usein turha stressi kun suunnitelmat eivät aina pidäkään. Tai toisaalta siitä, kun kaikki aika (siis vapaa-aika) on aikataulutettu.

Mistähän tämä ongelma johtuu? Vuorotyöstä, joka on liian iltapainotteista. Teen iltoja kahdeksan vuoroa kahdessa viikossa, joten yhteiset vapaaillat ovat kortilla. Joka toinen viikonloppu on vapaa, mutta sekin luksus alkoi vasta nyt. Loka/marras/joulukuussa meillä oli vain joka toinen sunnuntai yhteistä vapaa-aikaa.

Lisäksi kaikenlaiset päiväunet ja tulevaisuuden suunnitelmat tunkevat mukaan kuvaan. Jos voittaisin Lotossa, jos saisin työn josta pitäisin, jos kouluttautuisin vaikkapa kampaajaksi, jos muuttaisimme Osloon...

Yritä siinä nyt sitten elää elämää tässä ja nyt, hetkessä, nauttien, yhdessä rakkaittesi kanssa.

Carpe fucking diem!

...sinut, minut, meidät yhdessä, sylikkäin ja vierekkäin, toistemme lähellä, ihossa kiinni.

...yhteiset hetkemme, uneksinut tulevasta, kaikesta mitä voimme yhdessä kokea.

...kuinka onnellinen olen kanssasi, silloinkin kun olet kaukana, kaukana poissa.

...miksi haluan olla kanssasi, miten sinä teet minut vahvemmaksi, autat minua olemaan oma itseni.

...riitamme ja rumat sanamme, silti paremmin sovinnon ja hiljaa kuiskatut kauniit lauseet.

...että meillä on edessä koko yhteinen elämä, ollaan tässä ja nyt, me kaksi, aina.

Ei onnistu meidän neidin ulkoilut vaikka kuinka olisi takki päällä ja tassuvoidetta käpälät pullollaan. Ulkona on -8,5 astetta ja aurinko paistaa mitä upeimmin. Sain käydä yksin samoilemassa pari tuntia, vompatin tassut eivät vieneet kuin muutaman sata metriä ja sitten tuli ikävä maten syliin. Tassut ovat vain liian pienet ja herkät. Laitamme tassusalvaa ulos mennessä, mutta siitä ei tunnu olevan varsinaista apua. Ehkäpä kun olemme salvailleet muutaman viikon? Takkikin on päällä ja varmasti lämmittää, vaikkakin ei se kropan paleleminen ole mikään ongelma.



Tassut vain palelevat, eikä mielestäni ole silloin reilua pakottaa koiraparkaa pitkälle kävelylle. Välillä yritämme innostaa neitiä jatkamaan vielä vähän matkaa mutta kymmenen metrin kuluttua löydään sitten jarrut päälle kokonaan eikä minusta ole rahtaamaan koiraa narusta perässäni.

Olemme viime päivinä rasvanneet tassuja piheään tahtiin, ne olivat melkolailla kuivuneet jatkuneen kovan pakkasen johdosta. Yöksi olemme laittaneet tassuleihin Elisabeth Ardenin 8 Hour Cream:iä, tosin korista kuuluvasta lutkutuksesta päätellen hänen armonsa nuolee suurimman osan rasvasta pois tassuista. No, toivotaan että sisäinenkin käyttö auttaa...

Kun pakkasta on max -5, olemme toki innosta uhkuen koko lauma ulkona :)

Hani, muru, ihanaiseni, mitä parhainta syntymäpäiväonnea sulle toivottaen...

3-0 on iso juttu :) jopa meidän jengin beibille, lammikselle. Toivottavasti sun juhlat lauantaina on elämää isommat, kosteammat ja äänekkäämmät ja kestää aamuun saakka! Olemme kovin kovin pahoillamme ettemme voi liittyä laadukkaaseen seuraanne ja juhlia sinua asiaankuuluvalla tavalla, mutta lupaamme paikata tilannetta helmikuun alussa.

Pusuja ja haleja massoittain meiltä kaikilta.

Olisikohan sitä tarpeeksi energiaa uudistaa itseään ja rutiinejaan? Tarvetta olisi, mutta onko motivaatiota?

- älä ota lisää ruokaa
- jos tekee mieli hyvää, juo ensin lasi vettä ja odota viisi minuuttia (naistenlehtien laihdutuspalstojen kultainen sääntö)
- alkoholia kerran viikossa, parempi sekä kropalle että lompsalle
- aloita jokin harrastus, edes kerran viikossa
- pukeudu paremmin kotona, se piristää mieltä (=heitä suosikkiverkkarit ja t-paidat roskikseen)

Jos sitä aloittaa viikko kerrallaan, niin urakka ei ehkä tunnu yhtä masentavan ylitsepääsemättömän suurelta? Ensimmäinen viikko alkaa tänään, koska tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä :)

Tilanneraportti seuraa illalla.

Loma, sekä minun oma joululomani että yhteiset vapaapäivämme, ovat kohta lopussa. Onko minulla oikeutta surkeilla? Sain itse olla vapaalla kaksi viikkoa (!!!) ja koko laumammekin ehti käväistä sekä Pariisissa jouluna, juhlistaa Uuden Vuoden 2010 saapumista että viettää underbara 4 ylimääräistä päivää kotona löhöten kaiken lopuksi. Miksi siis valitan?

Ehkäpä tämä odottamattoman vapauden huuma on liikaa minulle :) Elämän realiteetit unohtuvat ja sumentuvat, sitä tottuu kotona olemiseen ja runsaaseen yhteiseen aikaan. Kun palaamme molemmat töihin, yhteinen aika (jos ei katoa kokonaan) vähenee merkittävästi ja on pakko palata rutiineihin.

Pakko kuitenkin yrittää, työmotivaation puutteesta huolimatta, nostaa häntä pystyyn ja palata pystyssä päin takaisin arkeen ja töihin.m Muistella yhteisiä vapaapäiviä ja tehdä arjesta niin hyvää kuin mahdollista. Iloita siitä, että vaikka työni onkin nyt liian iltapainotteista, olen kuitenkin päässyt siirtymään pois yötyöstä ja pääsen kotiin nukkumaan joka yö.

...ärsyttävä (ammatikseni).

...usein hieman epävarma (mutta näytän sitä harvoin ulospäin).

...kärppämäisellä tuulella aamuisin (tosin tilanneon parantunut huomattavasti viime vuosien aikana).

...ulkoisesti pyöreä mutta henkiseltä minältäni hoikka vaikka pitäisi olla päinvastoin.

...joka keskiviikko ja lauantai varma lottovoittajuudestani (jonain päivänä se tulee and I'll blow this joint).

...hauska, suora, rehellinen, lojaali ystävilleni, ilkeä, joustamaton, laiska, välinpitämätön mitä tulee toisten ihmisten mielipiteisiin.



And what inspired this outburst? Sain eilen kuulla naapuriltani, että eräs minut ensi kertaa tavannut ihminen piti minusta. Niin paljon, että kertoi asiasta sekä naapurilleni että heidän yhteiselle ystävälleen. Hey! C'mon! What the fuck?! Kuka antoi teille luvan puhua positiivista minusta? Mainehan multa menee...

Istun sohvalla ja ajattelen lämpimiä ajatuksia. Mitä muutakaan voisin tehdä, kun vompatti on kerällä sylissäni ja lämmittää minua koko voimallaan? Ollakseen pieni koira generoi vompatti yllättävän paljon lämpöä, joskus tuntuu kuin pitäisi pientä kamiinaa sylissä.

Lähetän lämpimiä ajatuksia rakkaalleni, joka lähti juuri juoksulenkille ulos pakkaseen. Selkä on saatava kuntoon ja siihen tarvitaan liikuntaa! Krav maga alkaa joulutauon jälkeen vasta tammikuun lopussa. Ole sankari, puluseni, juokse nopeasti takaisin kotiin niin saat lämmittävän halauksen meiltä molemmilta! On niin ihanaa olla vapaalla yhdessä.

Tulin juuri Ikeasta, jossa oli kamala tungos ja ahdistus (lämpöä riitti siis vaikka muille jakaa ;=) ). Ostin valkoisia kynttilöitä, paksuja eripituisia Aalto-vadille keittiönpöydälle ja kruunukynttilöitä ja tuikkuja leviteltäviksi ympäri asuntoa.

Uutena vuonna istuimme parvekkeella. Vuoden vaihtuessa meillä oli kädessä skumppalasit ja grillimakkara. Olin koristellut kanervaruukut jouluvaloilla ja sirotellut mahdollisuuksien mukaan tuikkuja ympäriinsä. Nice! Grilli hehkui kuumana, istuimme talvitakkeihin kääriytyneinä (vompatti minun lammasturkkini sisässä) ja katselimme rakettien väriloistoa.

Mitä muukaan päivän väri voisi olla kuin valkoinen? Koko maailmanhan on valkoinen. Valo on valkoista kun se heijastuu ulkoa sisälle. Uusi vuosi, kirjoittamaton paperi kaikkine lupauksineen, on lumenvalkoinen. Maisema, joka minua kohtaa, kun astun ovesta ulos, on hohtavan valkoinen. Ulkona on kymmenkunta astetta pakkasta, lumi narskuu jaloissa. Näin kovalla pakkasella lumi hehkuu ja kipinöi omaa valoaan kuin kalleimmat timantit. Upeaa!