Madam Z

Hmm... Mikähän on pielessä? Ehkäpä harmaa ilma vetää mielenkin alakuloiseksi?

Olenhan saanut kivan, uuden duunin. Menen huomenna käväisemään paikan päällä, tapaamaan tulevia kollegoja ja esimiestäni. Sitten kaupungille kenkiä katsastamaan, ajatuksen shoppailusta pitäisi piristää silloinkin kun muu ei auta.

Vanhassa työssä päivät vaan vähenevät. Keskiviikon aamuvuoron jälkeen pitää kipaista laivalle, muutaman päivän loma kotimaassa odottaa. Hyvin ehtii tavata perhettä ja ystäviä, sekä tehdä sunnuntaina ennen laivan lähtöä koiran kanssa lenkin Töölönlahden ympäri, vanhaan hyvään malliin.

Sen jälkeen onkin enää muutama hassu vuoro jäljellä ja sitten neljän päivän vapaa ennen starttia uudessa paikassa 14.4. Alkuun teemme, ennen hotellin avautumista, luultavasti töitä "normaaliin" aikaan, arkisin. Plussaa, tulee kiva rauhoitus- ja siirtymäaika. Plus että on mukava päästä pois iltapainotteisesta vastaanottotyöstä.

Rakkaimpani autokouluprojektikin lähestyy loppuaan, siinä onkin ollut hommaa. Odotan innolla automatkoja maalle, tai vaikka vain lähikauppaan. Autovuokraamo, here we come! Ja kesäillat, ne lähestyvät vääjäämättä. Grillausta, musiikkia, auringonlämpöä...

Silti on jotenkin ankea olo. Ei millään meinaa saada uutta vaihdetta päälle ja päästää iloa, hyvää oloa valloilleen. Elämässä on juuri nyt paljon positiivista ja hyvää, miksi en osaa iloita siitä?

Ja vesi puhdistaa pölyt ja hiekat mennessään. Enää kaivattaisiin aurinkoa ja muutamaa lämpöastetta. Tilasin jo uudet puulaatat parvekkeelle, ne tulevat pääsiäisen jälkeen. Sitten onkin aika pestä parveke ja nostaa pöytä tuoleineen sinne, uusien hienojen laattojen päälle. Pieni matto, pari kukkaa (hallayön kestävää) hyllylle ja kaikki on valmista.

Ihania kesäiltoja parvekkeella odotellen...

Eli näin ruokimme nälkään nääntymäisillään olevia metsäneläimiä vielä viimeisen kerran :) Lumet alkavat vähetä ja eläimet alkavat löytää paremmin itse ruokaa. Toivottavasti ruoka on jotakuta auttanut, jokainen viemämme murunen on ainakin kadonnut.

Before (porkkanoita, mysliä ja rusinoita)...



...and after.



Jäljellä vain valkokaalin jämät, se ei näytä kelpaava kenellekään. Hienohelmat herkkusuut!

Seuraavassa kuvassa näet, jos oikein keskityt, ihan keskellä, puiden välissä, yhden "pelastamistamme" kauriista.

Istun jälleen iltavuoron jälkeen tietokoneen edessä. Tsekkailen suosikkisaittejani, luen kirja-arvosteluja, päivitän blogia. Lakkaan kynsiäni. Edessä lasillinen pepsi-maxia, vettä, kuppi teetä tai kuten tänään, lasillinen kuplivaa. Toissapäiväisestä Moet&Chandonin magnumista jäi useampi lasillinen jäljelle, pullo on odotellut ottajaansa parvekkeella. Tänä iltana rakkaani oli jättänyt minulle coupe-lasin ja viestin, että "Nauti!" joten ei kai yksi lasi pahaa tapa.

Kun aloitan uudessa työssäni, myöhäiset illat taitavat olla historiaa. Vaikka iltavuoroja tulee varmaan olemaan jatkossakin, eivät ne luultavasti ole yhtä myöhäisiä. Tulee hieman ikävä näitä hiljaisia hetkiä, omaa aikaa. Sivuikkunoissa palavat pienet lamput, selkäni alkaa olla sopeutunut Aallon tuoleihin, joten keittiön pöydän ääressä on vihdoinkin mukava istua. On hiljaista ja rauhallista, väsyttää mutta vielä ei ole kiire nukkumaan. Makuuhuoneesta kuuluu vompatin ja miehen yhteistuhinaa.

Silti olen onnesta soikeana uutta työtä ajatellessani, ihanaa mennä koti uusia haasteita.

Olin koko viikonlopun (kun matte ja husse olivat maailmalla hummaamassa) töissä vanhainkodissa. Minulla on siellä tehtävä yötyössä ja terapiakoirana. Olen suuri succé, mummut rakastavat minua. Istun heidän polvillaan tai tyynyjensä päällä ja annan heidän silitellä minua ja kertoa, kuinka ihana olen. Työ on antavaa mutta raskasta, kuten yötyö aina.

Olin töissä kolme yötä ja nyt olen vihdoin maksanut kaikki joululahjavelkani matelle. Olen myös saanut hieman maksapalasaldoa säästöön. Seuraavaa palkkanauhaa voi siis odotella ilolla! Kun matte ja husse tulivat maanantaina hakemaan minua, menin heti levolle omalle tyynylleni. Vahdin tietenkin samalla toisella korvalla matkatavaroiden purkua, tuliaisten toivossa.

OMG!!! Ihan oikeasti.

Palasimme viime sunnuntaina Riikasta Tukholmaan Siljalla. Väliä risteilee pari eri alusta, toinen niistä eräs fleetin hienoimpi (olisiko se Romantika?) ja toinen hieman sieltä vanhemmasta päästä. Meille osui tietenkin kohdalle se vanhempi alus, Silja Festival. Ajattelin kuitenkin, että ei se mitään. Onhan se kuitenkin Silja, kuinka huonotasoinen se voi olla?

Juu-u, hyvinkin huonotasoinen. Fiilikset olivat sangen matalalla kun tulimme laivalle ja tervetulodrinkit kädessä istuimme katselemaan maisemia laivan lipuessa ulos Riikasta. Oheinen kuva demonstroi mielialaamme.



Satoi, ikkunat olivat likaiset, joen reunat olivat yhtä rakennustyömaata nostokurkineen. Näkymä ei olisi voinut olla kauempana Tukholman pään maisemista (saaristoa).

Suuntasimme tax-freehin. Hmm... Valikoimat olivat "sangen" supistetut. Kiersimme läpi baarit ja ravintolat. Havainnoimme koko illan aikana kaksi asiakasta, jotka kävivät ruokailemassa a la carte-ravintolassa. Itse olimme syöneet ennen laivalletuloa, joten olimme ajatelleet tyytyä pieneen snackiin. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, ettei meillä ollutkaan nälkä. Tai siis oli, mutta kun emme pystyneet identifioimaan pizzaa lämpimän tiskin valimoimasta, annoimme olla.

Juomapolitiikan parissa ei sujunut paljoa sen paremmin. Festivalilla oli menossa karnevaaliteema, joka tarkoitti mojitoja ja cuba librejä. Not good! Shampanjaa ei baarista saanut, mutta paikallista kuohuviiniä kylläkin. Hinta kokonaista 2 e/lasi. Nami :(



Reissun ainoa aito juoma tuli siis nautittua hytissä, piccolo-pullo lämmintä roseeta kahteen pekkaan. Romantiikan huipentuma!



Ensi viikolla pääsemme taas kokemaan Helsingin-risteilyn ihanuuden. Täytyy kyllä sanoa, että kun tämä reissu on tuoreessa muistissa, jätän kyllä turhat narinat narisematta Hesaan päin matkatessamme.

Irtiottoja, osa 1.

Irtisanouduin työstäni ja lähden kahden viikon kuluttua kohti suurta tuntematonta. Hmm... Dramaattista. Lähden siis vain yksinkertaisesti pois Scandicin leivistä (jossa olen vaihtelevissa työtehtävissä viihtynyt kuutisen vuotta) Rezidorille. Emännäksi, eli palaan juurilleni. Menen avaamaan hieman sivummalle Tukholman eteläpuolelle uutta Park Inn-ketjun hotellia, jee! Ensimmäinen kerta minulle avaustiimissä joten ilmassa on jännitystä.

...and I'm flying!

Uusi työpaikka, uusi mahdollisuus. Toinen ketju, toinen duuni. Jätä kaikki vanha taaksesi, satsaa 110% ja ole ylpeä itsestäsi!

You go, girl!!!

Olen päättänyt olla lannistumatta.

Elämäni ei ehkä ole aivan täydellistä (työ, koulutus, paino), mutta kuitenkin melko mukavaa ja useimmiten hyvinkin onnelllista. Ongelmani ovat tavallisia ja arkipäiväisiä ja ennen kaikkea sellaisia, jotka pystyn periaatteessa, ainakin teoriassa, ratkaisemaan itse. On helppo verrata omaa elämää naapurin elämään, sivusta katsottuna toisen elämä näyttää yleensä aina paremmalta. Sitä ei näe kuin ulkokuoren, sen mitä toinen haluaa näyttää. Ei näe ongelmia, arkipäivää.

Kun näkee vain kiiltävän kuoren, sitä lannistuu. Oma elämä tuntuu riittämättömältä ja surkealta. Omat vastoinkäymiset tuntuvat suurilta, tai ainakin liian isoilta itselle. Kamalinta on, jos näkee jonkun toisen selviävän samankaltaisesta ongelmasta helpon oloisesti kun itse joutuu painiskelemaan saman ongelman kanssa päivä- viiikko tai jopa vuosikausia sitä kuitenkaan ratkaisematta.

Minä olen päättänyt olla lannistumatta. Minun elämässä on todella paljon hyvää, sellaista, jonka saavuttaminen on ollut vaikeaa ja joillekin toisille jopa mahdotonta. Yritän olla positiivinen ja katsoa asioita (jos en nyt ruusunpunaisten) optimismin sävyttämien silmälasien läpi. Olen huomannut, että yleisellä tasolla positiivinen elämänasenne helpottaa elämistä, tekee vastoinkäymiset keveämmiksi kantaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Useimmissa rankoissa ja masentavissakin tilanteissa on jotain hyvää. En tietenkään lapsellisesti yritä maalata mustaa valkoiseksi vaan yritän vain sanoa, että kaikki ei aina ole niin mustaa kuin sitä ensisilmäyksellä luulisi.

Lisäksi positiivisuus tarttuu. Oma hymy saa muut hymyilemään ja levittää hyvää mieltä muillekin. Hymy ei maksa mitään, eikä ystävällisyyskään. Jaettu nauru, pieni huomaavaisuus kohottavat tunnelmaa. On helpompi olla.

Olen siis pyrkimässä epäsuomalaisen pakkopositiiviseksi. SMILE!!!

...ja matka jatkuu näin.



Hotellimme löytyi helposti, se oli melko keskustassa, hiljaisehkolla sivukadulla. Hotelli oli pieni ja rauhallinen, palvelu pelasi ja aamiainen oli herkullinen.



Suurin osa toiveistani reissun suhteen toteutui, saimme viettää aikaa rauhassa. Kiertelimme kaupungilla ja otimme tosi rennosti.

Lisää huomenna :)

...ja matka alkaa näin...





Ruotsi on siis vihdoinkin liittynyt sivistysvaltioiden joukkoon kun Arlandan lentokentän viitoshalliin on saatu maan ensimmäinen Starbuck's. Surullista kyllä testtitiimimme voi raportoida, että kahvin laatu ei ollut yhtä korkea kuin esim. Lontoon ja Pariisin vastaavissa paikoissa (maku on vielä mielessä...). Laten vaahto on palanut eikä paikka tarjonnut laisinkaan laktoositonta maitoa. Krö-höm! Ryhdistäytymistä toivotaan, sillä ko. kahvipaikka kuuluu perheemme suuriin suosikkeihin.

Tänä viikonloppuna...

..haluaisin keskittyä kaikessa rauhasas parisuhteeni vaalimiseen, miettimättä arjen rutiineja ja työjuttuja.

...haluaisin juoda Starbuck'sin grande laten (laktoosittomaan maitoon, kiitos) Arlandan kentällä, rauhassa, kirjan (vastaostettu, kiitos!) kanssa ennen lentokoneeseen nousemista.

...haluaisin nauttia lasillisen kuohuviiniä lennon aikana (vastoin yleisiä periaatteitani).

...haluaisin nukkua hyvin ja nousta virkeänä aamiaiselle (tai sitten en, jos ei huvita).

...haluaisin kierrällä kaupungilla, katsella maisemia ja rakennuksia, istua kahvilassa ja ihailla ohikulkevia ihmisiä.

...haluaisin syödä epäterveellisesti (sillä maanantaiaamuna 9,30 alkaa ruokaremontti).

...haluaisin istua lauantai-iltana baarissa korkealla Riikan kattojen yläpuolella, drinkki kädessä, rakkaimpani vieressä ja nauttia kaupungin valojen kimalluksesta.

...haluaisin tulla maanantaina iloisena ja onnellisena kotiin, noutamaan vompatin hoidosta suoraan syliini (kaipaus on valtava nyt jo).

Toteutuvatko kaikki toiveeni? Who knows? Itsestänihän se on kiinni ja hyvinoivallettu on puoliksi toteutettu.

Huomenna lennähdämme pitkäksi viikonlopuksi Riikaan, Baltian Pariisiin, kuten olen kuullut kaupunkia kutsuttavan. Elän toivossa, että kevät olisi Riikassa pidemmällä kuin täällä Tukholmassa. Sääraporttit eivät kyllä näytä järin kannustavilta, joten täytynee pakata pitkät kalsarit ja pipo mukaan :(

Aikomuksena on ottaa rennosti, kierrällä putiikeissa ja Vanhassa kaupungissa. Istua kahviloissa ja käydä illalla baarissa. Toivomuksena on pitää yhtä hauskaa kuin lyhyellä Oslon reissulla viime kesänä, ohessa todisteaineistoa.

Olin eilen vapaapäivällä ja olen nukunut parina yönä hyvät yöunet. Silti fiilis on jotensakin väsähtänyt. Inspiraatio ja työmotivaatio ovat ainakin ihan hukuksissa. Johtuisikohan siitä, että tämä viikko on melkoisen aikataulutettu?

Nyt pitäisi maksella laskuja ja etsiä resepti suklaapähkinäpiirakalle, laittaa tukka, meikata, viedä vompatti pisulle ja lähteä töihin. Työmatkalla käydä apteekissa, kenkäkaupassa ja ostamassa sukkahousuja, ehkä farkkuleggingsit. Ilta töissä, jo valmiiksi tietoinen siitä että talo on täynnä ja kaaos valtaisa. Hampaaseenkin särkee eikä hammaslääkäristä ole kuulunut mitään ajanvarauksen suhteen.

Huomenna on edessä piirakan leivontaa, pakkaamista, sadantuhannen eri pikkuyksityiskohdan hiomista. Torstain iltavuoron jälkeen edessä on superaikainen herätys perjantaiaamuna, täytyy ehtiä laittamaan tukka ojoon niin että kampaus kestää koko päivän (todellinen haaste tällä hetkellä kun leikkauksesta ei näin kasvatusvaiheessa ole mitään hajua), asiallinen meikki ja löytää vaatteet, joissa voi mennä sekä työhaastatteluun työpäivän jälkeen että kipittää Riikan-koneeseen myöhemmin illalla. Pitää hakea tilaus konditoriasta, lupasin tarjota pomolle syntymäpäiväkahvit (ja samalla koko hotellille). Superpaljon tekemistä töissä!

Viiden maissa perjantaina treffaan miehen, joka on jättänyt koiramme hoitoon ja suuntaamme Arlandaan. Näen jo nyt unta Starbuck'sin grande lattesta. Nopea lähtöselvitys ja sitten rauhallinen kahvihetki kentällä kirjan kanssa, kiitos. Viikonlopun vietämme Riikassa kahden kesken, supermukavaa. Laivalla takaisin sunnuntai-iltana. Maanantaina iltavuoro, blääh.

Miksi kaikki on blääh juuri nyt? Vaikka onkin kaikenlaista kivaa odotettavissa? Olemme ehkä rantautumassa Helsinkiinkin pääsiäisenä... Töissäkin menee mukavasti, olen sopeutunut. Silti vaan mättää. Ja blääh-hättää.

Nyt häntä pystyyn ja lopeta ruikutus!!! Vaikka olisikin hieman surkea olo...

Paistettua kanaa chilillä ja limellä maustettuna, seurana erilaisia pähkinöitä, baby pinaatti-pedillä. Kasvislisäkkeessä vihreitä linssejä, kikherneitä ja paprikaa, tomaattikastikkeessa. Seurana ranskankermaa.



Hyvää ruokahalua!

Before...







...and after.





Aren't I pretty now?

Kampaajantäti kehui minua maailman kilteimmäksi ja kauneimmaksi chihuahuaksi. Matte oli niin ylpeä.

Eilen oli 10-vuotiskihlajaispäivämme. Mies muisti, minä en. Mies tuli kotiin ison kukkapuskan kanssa, piti hyvänä ja halasi. Kysyi kymmenennen kerran, haluanko tulla hänen vaimokseen ja tehdä hänet onnelliseksi? Minä... hmm...

Ja halusinhan minä! Olin onnellinen ja yllättynyt koko jutusta, itse olin unohtanut nimittäin ihan koko päivän. Nolotti, ja nolottaa vieläkin, mutta kerrankos sitä mokia sattuu.

Ajattele, olemme siis olleet kihloissa jo kymmenen vuotta. Ja naimisissakin kohta viisi... Kuusi vuotta? Apua :) Luvut eivät taida olla vahvin puoleni.

Luin viime viikolla Stockholm City-lehdestä pikku-uutisen, joka ahdisti. Koska on niin paljon lunta ja talvi on ollut ennätyskylmä, bambeilla on heikot olot. Ne ovat laihtuneita ja nyt kun talvi lähestyy loppuaan, niiden ahdinko vain kasvaa. Kun lumi ilman lämmetessä alkaa sulaa ja muuttuu pinnalta kovaksi ja liukkaaksi (=vaikeakulkuiseksi sorkkaeläimille), elävät bambiressut maalis/huhtikuun, ennenkuin kevät alkaa kunnolla, lähes paikallaan. Niillä on heikonlaisesti ruokaa ja koska kkylmä talvi on sulattanut kaikki niiden rasvakerrokset liian nopeasti pois, voi jopa 50% kokea kurjan kohtalon ja kuolla.

Olen nykyään totaalinen bleeding heart mitä eläimiin tulee, en kestä niiden kärsimyksiä laisinkaan. Autan minkä voin, lahjoitan rahaa kissayhdistykselle ja koirayhdistykselle ja nyt ruokin sitten niitä bambeja. Asumme Älvsjössä ja käymme lähes päivittäin viereisessä metsässä kävelyllä. Siellä asuu ainakin kaksi bambia, ajattelen niiden olevan pariskunta ja josain olevan mahdollisesti jälkikasvuakin. Ne ovat melkoisen kesyä, olemme mähneet söpöläiset usein läheisellä omakotialueella kulkemassa pihojen läpi.

Minulla on nyt oma ruokintapiste metsässä. Kävin jättämässä ruokaa ensimmäisen kerran viime sunnuntaina. Laitoin mysliä ja porkkanoita pahvilaatikkoon artikkelin ohjeiden mukaisesti ja vein sen kuusen alle. Tarkistuskäynnillä pari päivää myöhemmin (mukana kaksi kiloa ruotsalaisia omenoita) kävi ilmi, että laatikko oli huono ajatus. Laatikko oli kaadettu nurin ja sitä oli sorkittu, mutta melkein kaikki ruoka oli tallella. Kaadoimme laatikon sisällön kuusen alle ja heittelimme omenoita ympäriinsä. Kaksi päivää myöhemmin lähes kaikki, muutamaa omenaa ja porkkananpalaa lukuunotttamatta oli kadonnut. Tänään kävimme täydentämässä varastoja ja jätimme kuusen alle lisää ruokaa. Mysliä, valkokaalia ja porkkanoita. Entisistä ei ollut enää jäljellä kuin muutama puoliksi syöty omena.

Vilpitön toiveeni on, että bambit ovat saaneet edes hieman vatsantäytettä. Jos ne eivät ole löytäneet eväitä, ilmeisestikin metsässä asuu paljon muita nälkäisiä, joten hukkaan mikään ei kuitenkaan mene.

Tunnelma on mitä valoisin ja vieläpä suurin kirjaimin. Kevät tekee tuloaan, päivät ovat aurinkoisia ja lämpötila on plussan puolella. Oma jaksaminen tuntuu samantien kaksin- tai melkein jopa viisinkertaistuneen. On ihanaa kun aamuvuoroon mennessä ennen seitsemää on jo valoisaa. Ja kun pääsee illalla kotiin, niin ehtii viedä vompatin pitkälle pisulle ennen kuin aurinko laskee.

Olen viimeisen viikon ajan käynyt useamman kerran vompatin ja naapurin kanssa pitkällä metsälenkillä tai jään päällä kävelemässä, nauttimassa lumen kimalluksesta vielä viimeisin kerran. Tänään aurinko paistoi upeasti ja kotiin tullessa se näkyi selvästi kasvoillani. Pisamia on tulla tupsahtanut neljän tunnin auringossa oleskelun seurauksena poskilleni ainakin tuhannen tuhatta kappaletta!







Oma hyvä mieli näkyy muillakin elämän osa-alueilla kuin vain kotona. Jaksan töissä paremmin, viime aikoina olen ruvennut jopa viihtymään työpaikallani. Olen hyväksynyt työni rajoitukset ja luonnollisestikin katselen koko ajan aktiivisesti muita avautuvia paikkoja. Mutta enää en ole surkeissani työni johdosta, minulla on kivat työkaverit ja hyvä fiilis ryhmän sisällä. Oma asenne on ratkaiseva tekijä. Minä olen päättänyt olla positiivinen ja hyvin pyyhkii.

Nyt kun lumi sulaisi vielä vähän, niin alkaisi olla lenkki-ilma! Uudet juoksupopot ovat hakusessa jo.

Viis muista, viis tasa-arvosta ja naisten oikeuksista! Kuka välittää muistaa äitiään tai tätiään? Minun mieheni muisti minua ja se riittää. Sekä minulle että... Miehelleni :)

Minua on siis lahjottu vaaleanpunaisin ruusuin. Rakkaimpani kipitti tuomaan ne töihin. Samalla sain pienen kirjapaketin (tie minun sydämeeni ei kulje vatsan vaan painetun tekstin kautta), dekkarin, josta olin aiemmin maininnut (osoittaa, että rakkaimpani kuuntelee minua, ainakin joskus) ja vielä oikealla kielellä. Kotona, iltavuorosta väsyneenä kotiin raahautuessani keittiönpöydällä odotti minipullo Moet&Chandonin shampanjaa, Jim-patukka (suosikkisuklaapatukkani Suomesta), arpa (kaksinkertainen ilo, sillä rakastan arpojen rapsuttamista ja voitin 50kr) ja uusi paketti (hopeinen rasia, kultaista nauhaa ja vahvan pinkkiä silkkipaperia), josta tupsahti esiin Diorin Pink Ballet-kynsilakka.

Juu, minulla on hyvin asiat, kiitos kysymästä. Miehelläni on parempi palkka kuin minulla, köyhällä vastaanottovirkailijalla. Thank God hänellä on kuitenkin järkeä käyttää palkan ylijäämäosa siihen tärkeimpään eli minuun...

Mitä Naistenpäivä merkitsee?

Pohjoismaista tasa-arvon ylistystä vai ruusupuskaa ja suklaata venäläisittäin? Naisen arvostamista perinteisenä naisena vai naisen arvostamista tasaveroisena ihmisenä miehen kanssa?

Vai juhlistetaanko sitä, että nainen on erilainen kuin mies? Kiihkeämpi, kiivaampi, huonompi peleissä mutta parempi logiikassa, kielellisesti lahjakkaampi mutta usein onnettomampi, matalapalkkaisempi mutta silti sitkeästi omalla, itsevalitsemallaan alalla? Äiti, vaimo, sisko, täti, matte, ystävä ja vihamies.

Kauan eläköön me naiset!

Olimme tänään kolmisen tuntia ulkona, vartin automatkan päässä sijaitsevalla ulkoilualueella kävelemässä. Mittari näytti muutamaa pakkasastetta, aurinko paistoi täydeltä terältä. Eväät mukaan ja menoksi, voiko upeampaa päivää ulkoiluun enää olla?

On perjantai-ilta ja edessä on vapaa viikonloppu ilman suunnitelmia. Ei kaupassakäyntiä, siivoamista tai muitakaan kotirutiineja. Ei sukulointia, vierailuja Suomesta tai teatterivisiittejä. Vain vapaa-aikaa, suunnittelematonta selleista. Can hardly believe it! Viimeisestä yhteisestä vapaasta viikonlopusta on tovi, milloinhan se oli? Ai niin joo, viime vuonna.

Viikonloppu alkoi puoli kahdeksalta mitä parhaiten. Sain syntymäpäivälahjaksi töykavereiltani pullon Taittingeria, kylmään vaan ja voila! Valmista tuli!



Snackinä buffalomozzarellaa ja keksejä.

Huomenna edessä pitkä ulkoretki koiran, miehen ja naapurin kanssa, eväsreppu mukana. Illalla Melodifestivalen ja Cosmopolitaneja. Mutta ensin pitkät yöunet ja rauhallinen aamiainen :)



Oheinen kuva on synttäriaamiaiselta viime tiistailta.

Aika kuluu juuri tällä hetkellä minun elämässäni salamaa nopeammin. Teen vuorotyötä, tosin pääasiallisesti iltavuoroa ja joka toisen viikonlopun. Mittaan aikaani eri lailla verrattuna siihen kun kävin yötöissä ja minulla oli enemmän vapaa-aikaa tai kun olin ma-pe 8-16 töissä. Minulle tärkeintä on vapaa-aika yhdessä rakkaitteni kanssa.

Ok, nyt kun olen tehnyt radikaalin asennemuutoksen ja lopettanut työvuoroistani valittamisen, olen alkanut viihtyä paremmin töissäkin. Unelmatyö tämä ei ole eikä siitä sitä tule, mutta viihtymiskerorin on kuitenkin kohonnut. Ei ahdista mennä töihin, ei edes iltavuoroon vaikka se tarkoittaakin aina sitä, etten näe rakasta miestäni koko päivänä. Se on kumminkin jotain. Vielä kuukausi sitten otti aivoon joka kerta, kun edes ajatteli töihinmenoa.

Silti usein tuntuu, että kahden viikon työjakso hurahtaa kokonaan ohi, kun lasken päiviä jolloin olen aamuvuorossa tai vapaalla. Silloin pystyn elämään ns. normaalia elämää. Käymään lenkillä illalla koiran ja miehen kanssa, syömään illallista yhdessä, käymään kaupassa, siivoamaan ja löhöämään sohvalla leffaa katsomassa. Valitettavasti näitä päiviä ei parin viikon jaksoon mahdu nykyvuorolistalla kuin muutama. Niinä päivinä kun olen iltavuorossa nukun pitkään aamulla, käyn koiran ja naapurin kanssa lenkillä, luen kirjoja. Iltaisin kun tulen kotiin rakkaimpani on jo yleensä nukkumassa. No, parannuksena edelliseen työhön täytyy sanoa, että saamme kuitenkin nukkua yhdessä joka yö. Iso juttu meille!

Itse asiassa viime vuodet ovat menneet melko nopeasti, nyt kun asiaa ajattelen. Asuimme täällä kolmisen vuotta, sitten Helsingissä pari vuotta. Nyt olemme olleet täällä takaisin reilut 1,5 vuotta. Helsingissä vietetty aika tuntuu todella kaukaiselta, ikäänkuin se olisi tapahtunut ennen koko Tukholmaan muuttoa. Aika täällä on näin jälkikäteen katsottuna mennyt nopeasti, ehkä siksi että olemme molemmat katsoneet koko ajan eteenpäin, emme taaksepäin. Elämässä on ollut koko ajan muutoksia, emme ole vielä päässet sellaiseen rauhalliseen suvantovaiheeseen. Juuri nyt etsin itse asiassa sellaista suvantoa, haluaisin itselleni aikaa ja tilaa miettiä rauhassa asioita.

Sain rakkaimmaltani eilen lahjaksi ranneketjun Cara Collectionilta . Lahja oli toivottu ja odotettu :)



Lisäksi rakkaimpani oli pelastanut työpaikaltaan tyhjäksi jääneen Varlhonan suklaalaatikon, jollaista olen väijynyt pitkän aikaa. Siihen voi laittaa vaikka mitä... Nyt sisältönä oli bonuslahja, kirjoja kaksi kappalein.



Ja tottahan toki tarjolla oli myös kuohujuomaa, Laurent Perrier Millissime 2000 (kuvasa tosin Nicholaksen coolerissa, hyh hyh).



Ja haluaisin huomauttaa, että oheiset massatuotteet ovat suklaamestarimme suosikkeja (Geisha, Daim, Lion). Näin alas on vajottu!

Eiliset kynnet, turkoosia kynsilakkaa Scratch Nails'ltä ja maailman parasta päällyslakkaa Seche Vite. Päällä matching t-shirt, H&M:n Star Wars-t-paita turkoosina :)