Ajatuksia ajasta
Aika kuluu juuri tällä hetkellä minun elämässäni salamaa nopeammin. Teen vuorotyötä, tosin pääasiallisesti iltavuoroa ja joka toisen viikonlopun. Mittaan aikaani eri lailla verrattuna siihen kun kävin yötöissä ja minulla oli enemmän vapaa-aikaa tai kun olin ma-pe 8-16 töissä. Minulle tärkeintä on vapaa-aika yhdessä rakkaitteni kanssa.
Ok, nyt kun olen tehnyt radikaalin asennemuutoksen ja lopettanut työvuoroistani valittamisen, olen alkanut viihtyä paremmin töissäkin. Unelmatyö tämä ei ole eikä siitä sitä tule, mutta viihtymiskerorin on kuitenkin kohonnut. Ei ahdista mennä töihin, ei edes iltavuoroon vaikka se tarkoittaakin aina sitä, etten näe rakasta miestäni koko päivänä. Se on kumminkin jotain. Vielä kuukausi sitten otti aivoon joka kerta, kun edes ajatteli töihinmenoa.
Silti usein tuntuu, että kahden viikon työjakso hurahtaa kokonaan ohi, kun lasken päiviä jolloin olen aamuvuorossa tai vapaalla. Silloin pystyn elämään ns. normaalia elämää. Käymään lenkillä illalla koiran ja miehen kanssa, syömään illallista yhdessä, käymään kaupassa, siivoamaan ja löhöämään sohvalla leffaa katsomassa. Valitettavasti näitä päiviä ei parin viikon jaksoon mahdu nykyvuorolistalla kuin muutama. Niinä päivinä kun olen iltavuorossa nukun pitkään aamulla, käyn koiran ja naapurin kanssa lenkillä, luen kirjoja. Iltaisin kun tulen kotiin rakkaimpani on jo yleensä nukkumassa. No, parannuksena edelliseen työhön täytyy sanoa, että saamme kuitenkin nukkua yhdessä joka yö. Iso juttu meille!
Itse asiassa viime vuodet ovat menneet melko nopeasti, nyt kun asiaa ajattelen. Asuimme täällä kolmisen vuotta, sitten Helsingissä pari vuotta. Nyt olemme olleet täällä takaisin reilut 1,5 vuotta. Helsingissä vietetty aika tuntuu todella kaukaiselta, ikäänkuin se olisi tapahtunut ennen koko Tukholmaan muuttoa. Aika täällä on näin jälkikäteen katsottuna mennyt nopeasti, ehkä siksi että olemme molemmat katsoneet koko ajan eteenpäin, emme taaksepäin. Elämässä on ollut koko ajan muutoksia, emme ole vielä päässet sellaiseen rauhalliseen suvantovaiheeseen. Juuri nyt etsin itse asiassa sellaista suvantoa, haluaisin itselleni aikaa ja tilaa miettiä rauhassa asioita.
Ok, nyt kun olen tehnyt radikaalin asennemuutoksen ja lopettanut työvuoroistani valittamisen, olen alkanut viihtyä paremmin töissäkin. Unelmatyö tämä ei ole eikä siitä sitä tule, mutta viihtymiskerorin on kuitenkin kohonnut. Ei ahdista mennä töihin, ei edes iltavuoroon vaikka se tarkoittaakin aina sitä, etten näe rakasta miestäni koko päivänä. Se on kumminkin jotain. Vielä kuukausi sitten otti aivoon joka kerta, kun edes ajatteli töihinmenoa.
Silti usein tuntuu, että kahden viikon työjakso hurahtaa kokonaan ohi, kun lasken päiviä jolloin olen aamuvuorossa tai vapaalla. Silloin pystyn elämään ns. normaalia elämää. Käymään lenkillä illalla koiran ja miehen kanssa, syömään illallista yhdessä, käymään kaupassa, siivoamaan ja löhöämään sohvalla leffaa katsomassa. Valitettavasti näitä päiviä ei parin viikon jaksoon mahdu nykyvuorolistalla kuin muutama. Niinä päivinä kun olen iltavuorossa nukun pitkään aamulla, käyn koiran ja naapurin kanssa lenkillä, luen kirjoja. Iltaisin kun tulen kotiin rakkaimpani on jo yleensä nukkumassa. No, parannuksena edelliseen työhön täytyy sanoa, että saamme kuitenkin nukkua yhdessä joka yö. Iso juttu meille!
Itse asiassa viime vuodet ovat menneet melko nopeasti, nyt kun asiaa ajattelen. Asuimme täällä kolmisen vuotta, sitten Helsingissä pari vuotta. Nyt olemme olleet täällä takaisin reilut 1,5 vuotta. Helsingissä vietetty aika tuntuu todella kaukaiselta, ikäänkuin se olisi tapahtunut ennen koko Tukholmaan muuttoa. Aika täällä on näin jälkikäteen katsottuna mennyt nopeasti, ehkä siksi että olemme molemmat katsoneet koko ajan eteenpäin, emme taaksepäin. Elämässä on ollut koko ajan muutoksia, emme ole vielä päässet sellaiseen rauhalliseen suvantovaiheeseen. Juuri nyt etsin itse asiassa sellaista suvantoa, haluaisin itselleni aikaa ja tilaa miettiä rauhassa asioita.
Kommentarer
Trackback
