Olo ja elo: pakkopositiivinen
Olen päättänyt olla lannistumatta.
Elämäni ei ehkä ole aivan täydellistä (työ, koulutus, paino), mutta kuitenkin melko mukavaa ja useimmiten hyvinkin onnelllista. Ongelmani ovat tavallisia ja arkipäiväisiä ja ennen kaikkea sellaisia, jotka pystyn periaatteessa, ainakin teoriassa, ratkaisemaan itse. On helppo verrata omaa elämää naapurin elämään, sivusta katsottuna toisen elämä näyttää yleensä aina paremmalta. Sitä ei näe kuin ulkokuoren, sen mitä toinen haluaa näyttää. Ei näe ongelmia, arkipäivää.
Kun näkee vain kiiltävän kuoren, sitä lannistuu. Oma elämä tuntuu riittämättömältä ja surkealta. Omat vastoinkäymiset tuntuvat suurilta, tai ainakin liian isoilta itselle. Kamalinta on, jos näkee jonkun toisen selviävän samankaltaisesta ongelmasta helpon oloisesti kun itse joutuu painiskelemaan saman ongelman kanssa päivä- viiikko tai jopa vuosikausia sitä kuitenkaan ratkaisematta.
Minä olen päättänyt olla lannistumatta. Minun elämässä on todella paljon hyvää, sellaista, jonka saavuttaminen on ollut vaikeaa ja joillekin toisille jopa mahdotonta. Yritän olla positiivinen ja katsoa asioita (jos en nyt ruusunpunaisten) optimismin sävyttämien silmälasien läpi. Olen huomannut, että yleisellä tasolla positiivinen elämänasenne helpottaa elämistä, tekee vastoinkäymiset keveämmiksi kantaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Useimmissa rankoissa ja masentavissakin tilanteissa on jotain hyvää. En tietenkään lapsellisesti yritä maalata mustaa valkoiseksi vaan yritän vain sanoa, että kaikki ei aina ole niin mustaa kuin sitä ensisilmäyksellä luulisi.
Lisäksi positiivisuus tarttuu. Oma hymy saa muut hymyilemään ja levittää hyvää mieltä muillekin. Hymy ei maksa mitään, eikä ystävällisyyskään. Jaettu nauru, pieni huomaavaisuus kohottavat tunnelmaa. On helpompi olla.
Olen siis pyrkimässä epäsuomalaisen pakkopositiiviseksi. SMILE!!!
Elämäni ei ehkä ole aivan täydellistä (työ, koulutus, paino), mutta kuitenkin melko mukavaa ja useimmiten hyvinkin onnelllista. Ongelmani ovat tavallisia ja arkipäiväisiä ja ennen kaikkea sellaisia, jotka pystyn periaatteessa, ainakin teoriassa, ratkaisemaan itse. On helppo verrata omaa elämää naapurin elämään, sivusta katsottuna toisen elämä näyttää yleensä aina paremmalta. Sitä ei näe kuin ulkokuoren, sen mitä toinen haluaa näyttää. Ei näe ongelmia, arkipäivää.
Kun näkee vain kiiltävän kuoren, sitä lannistuu. Oma elämä tuntuu riittämättömältä ja surkealta. Omat vastoinkäymiset tuntuvat suurilta, tai ainakin liian isoilta itselle. Kamalinta on, jos näkee jonkun toisen selviävän samankaltaisesta ongelmasta helpon oloisesti kun itse joutuu painiskelemaan saman ongelman kanssa päivä- viiikko tai jopa vuosikausia sitä kuitenkaan ratkaisematta.
Minä olen päättänyt olla lannistumatta. Minun elämässä on todella paljon hyvää, sellaista, jonka saavuttaminen on ollut vaikeaa ja joillekin toisille jopa mahdotonta. Yritän olla positiivinen ja katsoa asioita (jos en nyt ruusunpunaisten) optimismin sävyttämien silmälasien läpi. Olen huomannut, että yleisellä tasolla positiivinen elämänasenne helpottaa elämistä, tekee vastoinkäymiset keveämmiksi kantaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Useimmissa rankoissa ja masentavissakin tilanteissa on jotain hyvää. En tietenkään lapsellisesti yritä maalata mustaa valkoiseksi vaan yritän vain sanoa, että kaikki ei aina ole niin mustaa kuin sitä ensisilmäyksellä luulisi.
Lisäksi positiivisuus tarttuu. Oma hymy saa muut hymyilemään ja levittää hyvää mieltä muillekin. Hymy ei maksa mitään, eikä ystävällisyyskään. Jaettu nauru, pieni huomaavaisuus kohottavat tunnelmaa. On helpompi olla.
Olen siis pyrkimässä epäsuomalaisen pakkopositiiviseksi. SMILE!!!
Kommentarer
Trackback
