Madam Z

Kello ei ole paljon mitään, vasta noin viisi. Hätinä edes alkuilta siis. Silti aurinko on jo laskemassa ja hämärä laskeutumassa. Istun kotona keittiön pöydän ääressä, kädessäni vaaleanpunainen muumimukillinen maitokahvia. Sisällä ei ole enää valoisaa, jos haluan lukea niin minun pitää sytyttää valot (tai kuunnella mieheni huokailuja ja jäkätystä silmieni pilaamisesta).

En halua sytyttää valoja, korkeintaan suuren valkoisen kynttilän joka seisoo pöydällä. Haluan odottaa ja katsoa hämärän laskeutumista, pitää hämärän hyssyä. Termiä käytti aina äitini siitä, kun istuimme hiljaksiin kahdestaan ja odotimme illan tummenemista. Välillä jutellen, nauraen, välillä vain ollen.