Vompatti tuli taloon
Olipa kerran pienen pieni vompatin poikanen. Sitä kutsuttiin Pirreksi ja se asui äitinsä ja usean muun lajitoverinsa kanssa omakotitalossa Hangon lähistöllä. Vompatinpoikanen oli hieman ujo ja epävarma, siitä pidettiin hyvää huolta mutta viime aikoina se oli saanut paljon negatiivista huomiota. Sitä oli tutkittu ja nosteltu ja viety lääkärille ja sen ympärillä oli puisteltu päätä surullisen oloisesti. Vompatin olo oli aivan samanlainen kuin aiemminkin, se ei ymmärtänyt mikä oli pielessä. Se ei tiennyt menettäneensä paikkaansa kennelin tulevana alkuäitinä, koska sen hännän viimeisestä nikamasta oli löytynyt pieni poikkeama.
Erääänä talvisena päivävä, kun vompatinpoikanen oli neljän kuukauden ikäinen, tuli taloon vieras nainen. Talon emäntä osoitti naiselle vompatinpoikasta ja tämä kumartui sen puoleen. Pieni koira tunsi toivon heräävän sydämessään. Vieras nainen näytti isolta, mutta kiltiltä ja naisen kädet olivat pehmeät kun ne koskivat koiruuteen. Vompatinpoikanen uskaltautui naisen syliin ja sai huomata että siihen oli helppo pienen poiran tehdä pesä.
Vompatti kuitenkin hätääntyi, kun se sullottiin yhtäkkiä johonkin ihmeelliseen laukkuun, josta ei päässyt millään pois. Nainen otti laukun koirineen mukaansa ja istui pitkän aikaa tärisevässä menopelissä. Välillä oltiin ulkona, välillä sisällä eikä pieni koira tajunnut mistään mitään. Missä oli äiti, missä oma lauma? Vompatinpoikasta pelotti ja se uikutti hiljaa korissaan. Nainen yritti silitellen rauhoitella vompattia, mutta se ei auttanut. Vasta kun nainen otti pienen koiranpoikasen pois laukusta ja tiukasti omaan syliinsä, loppuivat uikutus ja tärinä. Vompatinpoikanen tunsi olevansa turvassa, nainen tuoksuikin hyvältä. Ikäänkuin kodilta ja koirankeksiltä.
Valitettavasti junamatka ei kestänyt loputtomiin ja pian vompatti sullottiin taas laukkuun. Laukku kiikkui ja kaakkui ja siellä oli epämukavaa, mutta onneksi kävelymatka oli lyhyt. Nainen, jota vompatti oli alkanut ajatella omana mattenaan, nosti pienen koiran ulos korista ja esitteli sitä jollekulle suuren ikkunan läpi. Se joku tuli ovelle mattea ja vompattia vastaan. Tulija oli vaalea mies, jonka lempeissä harmaissa silmissä oli yllättynyt ilme. Matte nosti vompatin miehen syliin. Vompatti ymmärsi heti, mistä oli kyse. Mies oli laumanjohtaja. Vompatinpoikanen oli hieman peloissaan, mutta yritti silti olla miehelle mieliksi ja näyttää kunnioitustaan nuolemalla miehen sormea.
Nähtävästi kaikki meni hyvin, koska koko lauman matkan jatkuessa eteenpäin vompatinpoikasta ei enää sullottua kurjaan laukkuun vaan se sai matkustaa laumanjohtajan a.k.a hussen sylissä. Mentiin isoon kauppaan hakemaan minikokoinen kaulapanta, kori ja leluja. Lopulta mentiin paikkaan, jota husse ja matte kutsuivat kodiksi. Heidän puheistaan minivompatti ymmärsi, että tänne myös jäätäisiin. Tämä olisi se paikka, josta ei tarvitsisi koskaan lähteä pois vaan jossa voisi aina olla turvassa.
Ensimmäinen ilta meni kodin nurkkia tutkiessa, paikka oli kovin suuri. Vompatti ei ollut nälkäinen eikä janoinen mutta hyvin väsynyt. Se nukkui hieman sekä maten että hussen sylissä illana aikana ja totesi molemmat paikat hyvin mukaviksi. Lopulta se pistettiin pieneen koriin ison sängyn viereen. Korissa oli pehmeä paita, joka tuoksui ihanasti hussen syliltä. Yöllä pieni koira näki unia äidistään ja vanhasta laumastaan. Se vikisi kaipaavasti unissaan, mutta aina silloin se tunsi hussen käden silittävän sitä ja siitä tuli rauhallinen olo. Vompatti oli löytänyt oman laumansa luokse, omaan kotiinsa.
Erääänä talvisena päivävä, kun vompatinpoikanen oli neljän kuukauden ikäinen, tuli taloon vieras nainen. Talon emäntä osoitti naiselle vompatinpoikasta ja tämä kumartui sen puoleen. Pieni koira tunsi toivon heräävän sydämessään. Vieras nainen näytti isolta, mutta kiltiltä ja naisen kädet olivat pehmeät kun ne koskivat koiruuteen. Vompatinpoikanen uskaltautui naisen syliin ja sai huomata että siihen oli helppo pienen poiran tehdä pesä.
Vompatti kuitenkin hätääntyi, kun se sullottiin yhtäkkiä johonkin ihmeelliseen laukkuun, josta ei päässyt millään pois. Nainen otti laukun koirineen mukaansa ja istui pitkän aikaa tärisevässä menopelissä. Välillä oltiin ulkona, välillä sisällä eikä pieni koira tajunnut mistään mitään. Missä oli äiti, missä oma lauma? Vompatinpoikasta pelotti ja se uikutti hiljaa korissaan. Nainen yritti silitellen rauhoitella vompattia, mutta se ei auttanut. Vasta kun nainen otti pienen koiranpoikasen pois laukusta ja tiukasti omaan syliinsä, loppuivat uikutus ja tärinä. Vompatinpoikanen tunsi olevansa turvassa, nainen tuoksuikin hyvältä. Ikäänkuin kodilta ja koirankeksiltä.
Valitettavasti junamatka ei kestänyt loputtomiin ja pian vompatti sullottiin taas laukkuun. Laukku kiikkui ja kaakkui ja siellä oli epämukavaa, mutta onneksi kävelymatka oli lyhyt. Nainen, jota vompatti oli alkanut ajatella omana mattenaan, nosti pienen koiran ulos korista ja esitteli sitä jollekulle suuren ikkunan läpi. Se joku tuli ovelle mattea ja vompattia vastaan. Tulija oli vaalea mies, jonka lempeissä harmaissa silmissä oli yllättynyt ilme. Matte nosti vompatin miehen syliin. Vompatti ymmärsi heti, mistä oli kyse. Mies oli laumanjohtaja. Vompatinpoikanen oli hieman peloissaan, mutta yritti silti olla miehelle mieliksi ja näyttää kunnioitustaan nuolemalla miehen sormea.
Nähtävästi kaikki meni hyvin, koska koko lauman matkan jatkuessa eteenpäin vompatinpoikasta ei enää sullottua kurjaan laukkuun vaan se sai matkustaa laumanjohtajan a.k.a hussen sylissä. Mentiin isoon kauppaan hakemaan minikokoinen kaulapanta, kori ja leluja. Lopulta mentiin paikkaan, jota husse ja matte kutsuivat kodiksi. Heidän puheistaan minivompatti ymmärsi, että tänne myös jäätäisiin. Tämä olisi se paikka, josta ei tarvitsisi koskaan lähteä pois vaan jossa voisi aina olla turvassa.
Ensimmäinen ilta meni kodin nurkkia tutkiessa, paikka oli kovin suuri. Vompatti ei ollut nälkäinen eikä janoinen mutta hyvin väsynyt. Se nukkui hieman sekä maten että hussen sylissä illana aikana ja totesi molemmat paikat hyvin mukaviksi. Lopulta se pistettiin pieneen koriin ison sängyn viereen. Korissa oli pehmeä paita, joka tuoksui ihanasti hussen syliltä. Yöllä pieni koira näki unia äidistään ja vanhasta laumastaan. Se vikisi kaipaavasti unissaan, mutta aina silloin se tunsi hussen käden silittävän sitä ja siitä tuli rauhallinen olo. Vompatti oli löytänyt oman laumansa luokse, omaan kotiinsa.
Kommentarer
Trackback
