Onnistumisen tunne
Olin tänään työhaastattelussa. Juu juu, tiedetään, minulla on jo uusi työ, johon olen tyytyväinen ja jossa aloittamista 26/10 odotan innolla.
Despite all this and some more, kun näin viime viikolla Unelmatyöpaikkailmoituksen, oli minulla mielestäni moraalinen velvollisuus hakea ko. työpaikkaa. Paikka oli avoinna parisen viikkoa syyskuun lopussa, haku päättyi 30.9., jonka jälkeen ilmoitus katosi sivustoilta. Siihen mennessä en ollut ehtinyt hakea paikkaa, oli hieman joo-ja-ei-olo. Kun paikka hakuajan loppuessa poistui vapailta markkinoilta, tuli minulle rauhallinen fiilis. It wasn't meant to be. Voi rähmä, kun paikka olikin taas 2.10. kierrossa.
Okei, oli siis pakko hakea. Laitoin hakemuksen kahden tunnin aherruksen ja puherruksen säestämänä menemään sunnuntaisen vesisateen keskeltä. Vastaus ja kutsu hotellinjohtajan haastatteluun tuli jo maanantai-iltana. Olin puolisentoista tuntia haastateltavana tänään iltapäivällä.
Haastattelukokemus oli todella hyvä, poistuin paikalta iloisen onnistumisen tunteen täyttämänä. Jos saisin hakemani työn, edessä olisi hotelliketjun vaihto, pienempään norjalaiseen perheyritykseen. Hotelli olisi suurehko, n. 300 huonetta ja titteli olisi pääemäntä. Esimiehenä olisi suoraan hotellinjohtaja, ei välikäsiä. Olisi oma budjettivastuu, kuuluisin johtoryhmään... Eli siis unelmatyö, joka toimisi ponnahduslautana pienen hotellin hotellipäällikköyteen muutaman vuoden kuluttua.
Hakea pitää, kukaan ei tule sinua kotoa noutamaan! Hakemuksen lähettäminen on opettavaista, samoin haastatteluissa ravaaminen. Tämänkertainen haastattelu oli todella antoisa, sain paitsi hyvän kuvan siitä miten toinen hotelliketju toimii, myös omaa itsetuntoa pönkittävän kokemuksen. Tunsin osaavani ja olevani hyvä, pystyväni tuomaan esille hyvät puoleni ja puhumaankin vielä ihan fiksuja paineen alla. Vaikka en saisi tätä työtä, jo pelkkä hakuprosessi on antanut minulle paljon.
Homma jatkuu todistusten kopioimiselle ja suosittelijoiden tarkastamisella hotellin puolelta, sitten joskus kuun lopussa saa tietää onko päässyt toiselle kierrokselle. En pidättele mitenkään henkeäni... Mutta odotan mielenkiinnolla tulevaa. On ihanaa, että haastattelusta jäi onnistumisen tunne, ei tarvitse jäädä pyörittelemään yhtään sellaisia "no-oisin-voinut-tuohonkin-vastata-fiksummin"-ajatuksia.
Hyvä minä.
Despite all this and some more, kun näin viime viikolla Unelmatyöpaikkailmoituksen, oli minulla mielestäni moraalinen velvollisuus hakea ko. työpaikkaa. Paikka oli avoinna parisen viikkoa syyskuun lopussa, haku päättyi 30.9., jonka jälkeen ilmoitus katosi sivustoilta. Siihen mennessä en ollut ehtinyt hakea paikkaa, oli hieman joo-ja-ei-olo. Kun paikka hakuajan loppuessa poistui vapailta markkinoilta, tuli minulle rauhallinen fiilis. It wasn't meant to be. Voi rähmä, kun paikka olikin taas 2.10. kierrossa.
Okei, oli siis pakko hakea. Laitoin hakemuksen kahden tunnin aherruksen ja puherruksen säestämänä menemään sunnuntaisen vesisateen keskeltä. Vastaus ja kutsu hotellinjohtajan haastatteluun tuli jo maanantai-iltana. Olin puolisentoista tuntia haastateltavana tänään iltapäivällä.
Haastattelukokemus oli todella hyvä, poistuin paikalta iloisen onnistumisen tunteen täyttämänä. Jos saisin hakemani työn, edessä olisi hotelliketjun vaihto, pienempään norjalaiseen perheyritykseen. Hotelli olisi suurehko, n. 300 huonetta ja titteli olisi pääemäntä. Esimiehenä olisi suoraan hotellinjohtaja, ei välikäsiä. Olisi oma budjettivastuu, kuuluisin johtoryhmään... Eli siis unelmatyö, joka toimisi ponnahduslautana pienen hotellin hotellipäällikköyteen muutaman vuoden kuluttua.
Hakea pitää, kukaan ei tule sinua kotoa noutamaan! Hakemuksen lähettäminen on opettavaista, samoin haastatteluissa ravaaminen. Tämänkertainen haastattelu oli todella antoisa, sain paitsi hyvän kuvan siitä miten toinen hotelliketju toimii, myös omaa itsetuntoa pönkittävän kokemuksen. Tunsin osaavani ja olevani hyvä, pystyväni tuomaan esille hyvät puoleni ja puhumaankin vielä ihan fiksuja paineen alla. Vaikka en saisi tätä työtä, jo pelkkä hakuprosessi on antanut minulle paljon.
Homma jatkuu todistusten kopioimiselle ja suosittelijoiden tarkastamisella hotellin puolelta, sitten joskus kuun lopussa saa tietää onko päässyt toiselle kierrokselle. En pidättele mitenkään henkeäni... Mutta odotan mielenkiinnolla tulevaa. On ihanaa, että haastattelusta jäi onnistumisen tunne, ei tarvitse jäädä pyörittelemään yhtään sellaisia "no-oisin-voinut-tuohonkin-vastata-fiksummin"-ajatuksia.
Hyvä minä.
Kommentarer
Trackback
