Varsovassa, Varsovasta osa 2
Kuinka pitkälle pääsinkään? No, here we go...
Ehdin käväistä Sephorassa, lähinnä ikkunaostoksilla mutta myös manikyyrissä. Ranskalaisen teettäminen kesti 45 minuuttia ja lopputulos pysyi hyvänä (kunhan olin ensin vetänyt päälle kerroksen Seche Viteä) viitisen päivää. Hinta ei huimannut päätä, n. 20 e.
Mieheni hemmotteli minua buukkaamalla minulle myös ajan jalkahoitoon hotellin kylpyläosastolla, jossa vallitsi itämainen tunnelma. Reilun tunnin tehohoidon hinta oli n. 40 e. Lakkana toimi OPI:n Grazy flamingo ja väri kesti hyvänä (tässäkin vaadittiin Seche Vite-kerrosta) 2 viikkoa. Hoidon tehnyt neito hinkkasi ja hankasi, viilasi ja höyläsi jalkapohjiani ja varpaitani antaumuksella koko hoidon ajan, täällä ei ollut kuultukaan Suomessa ja Ruotsissa ah-niin-suosituista jalkakylvyistä, jalkanaamioista yms. jotka ovat kyllä mukavia mutta usein vievät aikaa pois itse rapsuttelulta. Ja sehän se on juuri se josta maksan ja jota en jaksa itse tehdä kotona. Rasvaa on jalkoihin helppo laittaa itsekin ja vaikka muovipussit päälle, eikös se ole sama kuin jalkanaamio? Pitkällinen jalkapohjien viilaus on jo aivan eri työläystasolla. Joten viisi tähteä tälle hoidolle, olin tosi tyytyväinen. Plussa siitä, että hoitaja puhui hyvää englantia (manikyyrin tehnyt, muuten hyvin näppärä ja pätevä naishenkilö, ei puhunut sanaakaan englantia).
Söimme sekä hyvin että huonosti, matkan suurimmaksi hitiksi osoittautuivat Kentucky Fried Chickenin Hot Stripsit. Mmm... Rapeiksi roiskuvassa rasvassa paistettuja, herkullisesti paneroituja, chilisen tulisia kananfilepaloja. Ja ei, niissä ei ollut lainkaan ylimääräisiä taikka turhia kaloreita.
Iltaisin me vanhat varikset kiertelimme baareissa. Kävimme sekä hotellien maisemabaareissa (vain yksi drinkki, kiitos, hinnat olivat samat kuin Suomessa), suositelluissa paikallisissa viinibaareissa (joissa tilaus piti tehdä ilman viinilistaa ja tarjolla oli ensisijaisesti romanialaisia viinejä ja vakoviini tuli pöytään lämpimänä) että vuosikausia kaupungin kuumimpana julkkisten näyttäytymispaikkana pysyneessä mestassa. Viimeksimainitussa join elämäni ensimmäisen hyvänmakuisen shotin (alempana kuvassa), vadelma-passion-persikkamehua ja vodkaa, tuoreella vadelmalla höystettynä. Nimi vain oli epäilyttävä "Crack-baby".
Villiin tanssiin emme minään iltana yltyneet, mutta hauskaa kyllä oli. Mitään tanssiin tulee, olen tainnut hukata sisäisen Travoltani jonnekin... Löysin yhden asfalttisen Varsovasta ja nappasin kuvan, auttaisikohan tämä ensi hätään?
Ehdin käväistä Sephorassa, lähinnä ikkunaostoksilla mutta myös manikyyrissä. Ranskalaisen teettäminen kesti 45 minuuttia ja lopputulos pysyi hyvänä (kunhan olin ensin vetänyt päälle kerroksen Seche Viteä) viitisen päivää. Hinta ei huimannut päätä, n. 20 e.
Mieheni hemmotteli minua buukkaamalla minulle myös ajan jalkahoitoon hotellin kylpyläosastolla, jossa vallitsi itämainen tunnelma. Reilun tunnin tehohoidon hinta oli n. 40 e. Lakkana toimi OPI:n Grazy flamingo ja väri kesti hyvänä (tässäkin vaadittiin Seche Vite-kerrosta) 2 viikkoa. Hoidon tehnyt neito hinkkasi ja hankasi, viilasi ja höyläsi jalkapohjiani ja varpaitani antaumuksella koko hoidon ajan, täällä ei ollut kuultukaan Suomessa ja Ruotsissa ah-niin-suosituista jalkakylvyistä, jalkanaamioista yms. jotka ovat kyllä mukavia mutta usein vievät aikaa pois itse rapsuttelulta. Ja sehän se on juuri se josta maksan ja jota en jaksa itse tehdä kotona. Rasvaa on jalkoihin helppo laittaa itsekin ja vaikka muovipussit päälle, eikös se ole sama kuin jalkanaamio? Pitkällinen jalkapohjien viilaus on jo aivan eri työläystasolla. Joten viisi tähteä tälle hoidolle, olin tosi tyytyväinen. Plussa siitä, että hoitaja puhui hyvää englantia (manikyyrin tehnyt, muuten hyvin näppärä ja pätevä naishenkilö, ei puhunut sanaakaan englantia).
Söimme sekä hyvin että huonosti, matkan suurimmaksi hitiksi osoittautuivat Kentucky Fried Chickenin Hot Stripsit. Mmm... Rapeiksi roiskuvassa rasvassa paistettuja, herkullisesti paneroituja, chilisen tulisia kananfilepaloja. Ja ei, niissä ei ollut lainkaan ylimääräisiä taikka turhia kaloreita.
Iltaisin me vanhat varikset kiertelimme baareissa. Kävimme sekä hotellien maisemabaareissa (vain yksi drinkki, kiitos, hinnat olivat samat kuin Suomessa), suositelluissa paikallisissa viinibaareissa (joissa tilaus piti tehdä ilman viinilistaa ja tarjolla oli ensisijaisesti romanialaisia viinejä ja vakoviini tuli pöytään lämpimänä) että vuosikausia kaupungin kuumimpana julkkisten näyttäytymispaikkana pysyneessä mestassa. Viimeksimainitussa join elämäni ensimmäisen hyvänmakuisen shotin (alempana kuvassa), vadelma-passion-persikkamehua ja vodkaa, tuoreella vadelmalla höystettynä. Nimi vain oli epäilyttävä "Crack-baby".
Villiin tanssiin emme minään iltana yltyneet, mutta hauskaa kyllä oli. Mitään tanssiin tulee, olen tainnut hukata sisäisen Travoltani jonnekin... Löysin yhden asfalttisen Varsovasta ja nappasin kuvan, auttaisikohan tämä ensi hätään?
Kommentarer
Trackback
