Fiilis: ihan paras
Tila:hikinen.
Tulin juuri pyörällä kotiin jumppaamasta. Olin kauden Friskis&Svettis-avauksessa Långbrobadetin nurmikolla. Naapuri haastoi mukaan, oli ollut mukana aikaisempina vuosina. Ilta-aurinko paistoi, lämpöä reilusta parikymmentä astetta. Miksipäs siis ei?
Porukkaa oli reilusta, mutta niin oli tilaakin. Nurmikko oli vihreä ja melko tasainen, musiikkina uusinta schlageria ja vuosikertapoppia. Mutta apua! Jumppa kesti tunnin eikä se ollut mitään jumppaa vaan aerobicia! Noutaja meinasi tulla jo viiden minuutin hyppelyn jälkeen. Mieleen muistui liiankin hyvin, miksen pidä aerobicistä. Käteni ja jalkani eivät tajua sitä, yksinkertaisesti. Ne eivät osaa mennä eri suuntiin samaan tahtiin. Takaani alkoi muutaman minuutin jälkeen kuulua hihitystä ja naureskelevaa kommentointia. Tässä hikisen ahdistavassa tilanteessa huomasin aikuistuneeni. En välittänyt, en ruvennut sekoilemaan enää sen enempää enkä lähtenyt kävelemään niinkuin olisin epäilemättä tehnyt vielä jokunen vuosi sitten.
Skitsamma että en mennyt ihan tahtiin. Aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä! Kunto ei tosin kestänyt, vatsalihaksia en löytänyt laisinkaan ja hyppely oli yhtä tuskaa. Silti olin paikalla, hikoilin ja sain maksimaalisen suorituksen irti itsestäni. Ji-huu! Pyörällä kotiin pari kilometriä, koiran iltapissatus puoli tuntia ja kylmä pepsi-max kädessä suihkuun.
Onko parempaa?
Sunnuntaina uudestaan. Naapuri on tosin silloin maalla, joten mies joutuu uhrautumaan seuraksi.
Näitä siellä sulateltiin :)
Tulin juuri pyörällä kotiin jumppaamasta. Olin kauden Friskis&Svettis-avauksessa Långbrobadetin nurmikolla. Naapuri haastoi mukaan, oli ollut mukana aikaisempina vuosina. Ilta-aurinko paistoi, lämpöä reilusta parikymmentä astetta. Miksipäs siis ei?
Porukkaa oli reilusta, mutta niin oli tilaakin. Nurmikko oli vihreä ja melko tasainen, musiikkina uusinta schlageria ja vuosikertapoppia. Mutta apua! Jumppa kesti tunnin eikä se ollut mitään jumppaa vaan aerobicia! Noutaja meinasi tulla jo viiden minuutin hyppelyn jälkeen. Mieleen muistui liiankin hyvin, miksen pidä aerobicistä. Käteni ja jalkani eivät tajua sitä, yksinkertaisesti. Ne eivät osaa mennä eri suuntiin samaan tahtiin. Takaani alkoi muutaman minuutin jälkeen kuulua hihitystä ja naureskelevaa kommentointia. Tässä hikisen ahdistavassa tilanteessa huomasin aikuistuneeni. En välittänyt, en ruvennut sekoilemaan enää sen enempää enkä lähtenyt kävelemään niinkuin olisin epäilemättä tehnyt vielä jokunen vuosi sitten.
Skitsamma että en mennyt ihan tahtiin. Aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä! Kunto ei tosin kestänyt, vatsalihaksia en löytänyt laisinkaan ja hyppely oli yhtä tuskaa. Silti olin paikalla, hikoilin ja sain maksimaalisen suorituksen irti itsestäni. Ji-huu! Pyörällä kotiin pari kilometriä, koiran iltapissatus puoli tuntia ja kylmä pepsi-max kädessä suihkuun.
Onko parempaa?
Sunnuntaina uudestaan. Naapuri on tosin silloin maalla, joten mies joutuu uhrautumaan seuraksi.
Näitä siellä sulateltiin :)
Kommentarer
Trackback
