Madam Z

Vuoden Muotigaala, jossa jaetaan vuodentärkeimmät alan palkinnot, pidettiin tänä vuonna ensi kertaa Stockholm Warefront Congress Centerissä. Uutuuttaan kiiltelevä peililasinen konferenssikeskus/hotelli on kivenheiton päässä entisestä pitopaikasta eli Kaupungintalosta. Minua hieman harmitti, että sen kerran kun pääsee mukaan niin heti joutuu B-luokan konferenssikeskukseen juhlimaan. Vuosisatoja vanha kivinen Kaupungintalo torneineen ja peilisaleinen on nimittäin Tukholman ihanimpia nähtävyyksiä ja erittäin juhlava paikka.

Vaatetuksesta olen kertonut, joten se siitä. Punainen matto oli, kuvia otettiin, jopa minusta ja seurueestani. En ehkä tahdo julkkikseksi, sen verran ne salamavalot häikäisivät. Alkudrinkit ja maisemien ihailua, seinät olivat pelkkää lasia joten Kaupungintalo oli upea näky ilta-auringossa. Hieman ironista... Sama näkymä myös juhlasalista, taivaan peittivät myrskypilvet (jep jep, surkea kuva, tiedetään, mutta havainnollistan silti näkymää, torni on Kaupungintalo).





Istuimme pyöreissä pöydissä, me 7 työpaikaltamme jaoimme pöydän Boomerangin porukan kanssa.





Pöydissä odottivat pienet lahjapussukat, drinkkilipukkeet ja ohjelmat. Ruoka, mitä ruokaa?! Kello oli puoli kahdeksan ja lounaasta oli pitkä aika = kiljuva nälkä.

Alkupalaksi kana- ja fetajuustogalantinea eli sellaista kuivakakun näköistä hommaa, josta leikataan palasia. Okei, juu-u. Sitä se oli, ikäänkuin. Kana oli galantinessa eikä maistunut yhtään miltään, olisiko ollut aivan kiellettyä maustaa sitä myöskin? Feta oli eksynyt siihen viereen vihreän koristetahnan muodossa. Lisänä olleet parsat olivat illan herkullisinta antia, ihanan rapean mehukkaita.



Pääruokana tarjoiltiin menun mukaan voissa paistettua kuhaa ruohosipulikastikkeella, persiljaperunoiden kera. Vähän aikaa ihmettelin kun ruoka saapui. Ööh... Riisiä? Ja milloin kuha on muuttunut punaiseksi? Onneksi muiedn lautasella näytti samanlaiselta, joten tulimme siihen lopputulokseen, että menu menee nyt pahasti metsään. Pääruokana oli siis lohta, joka oli hunnutettu jollain liisterillä, joka ei maistunut miltän mutta jota ei voinut myöskään vain nostaa pois lohen päältä. Lisänä riisi-papu-porkkanaa (suoraan kouluruokalasta), parsakaalin nuppunen, puolikuunmuotoinen voitaikinanpala sekä täysin mautonta kermakastiketta. Tilliä koristeena (halloo, olisitte lisänneet ne siihen kastikkeeseen). Söin, koska oli edelleenkin se kuolettava nälkä.



Jälkiruoka oli jo listan mukaan pettynyt. Kuka haluaa jälkiruoaksi raparperipiirasta kevyesti vispatulla mansikkakermavaahdolla jos voisi saada suklaakakkua? Ehkäpä muoti-ihmisten maailmassa ei syödä suklaata... Pettymys oli suorastaan ylivoimainen, kun pöytään purjehti lautanen, jolla oli puolipallo vaniljajäätelöä, lusikallinen kermavaahtoa ja kaksi mansikkaa paloiteltuina. Nappasin ensimmäiseksi suuhuni koristeena olleen mintunlehden, halusin saada valkoviinin maun pois suustani ja minttuhan on ihanan raikasta. Apua! Minttu maistui sanoinkuvaamattomalta, se oli nimittäin friteerattu öljyssä! Nerokasta. Minttureppana oli siis paistettu öljyssä rapeaksi ja menettänyt kaiken oman makunsa, muuttuen lisäksi koostumukseltaan nokkosiksi. Nami!



Miksi kirjoittaa menu, jos ei aio noudattaa sitä edes suurinpiirtein? Pääruoaksi olisi ihan yhtä hyvin voinut kirjoittaa "kalaa, kastiketta ja hiilihydraatteja". Ja jälkiruoka nyt oli alta kaiken arvostelun. Ja niin, tarjoiltiinhan kahvia ja konjakkiakin, harmi vain etten juo konjakkia (ainoa vaihtoehto) ja kahvi oli aivan kamalaa, laktoositonta tai soijamaitoa ei ollut tarjolla.

Illan esiintyjistä Linda Sundblad lauloi kaksi biisiä ihan lopuksi ja sai kuin saikin omalla tahdonvoimallaan ja energiallaan kaikki kuulijat rokkaamaan.



Väsynyt Madam Z skippasi efterfestin yläkerran panoraamabaarissa ja lähti kotiin palkintojenjaon loputtua. Viimeisessä junassa oli kiva kaivella lahjapussukan sisältöä (Lumenen SOS-ihovoide, uusi ripsiväri ja kasvorasva miehille). Väsy, mutta ihan tyytyväinen olo, nauroimme monet iloiset naurut työkavereitteni kanssa illan aikana.