Illallisella
Olimme illallisella tosiaan työporukan kanssa ravintola Kungsholmenissa. Uusi tuttavuus minulle, yhden käyntikerran jälkeen voisin hyvinkin suositella muillekin. Kiva tila, iso ruokasali, johon oli haettu hieman aasiaislaista vaikutelmaa tyyliin hawker's center / food court niin että pöydät olivat aika tiukoissa riveissä ja melko yksinkertaisia, kummallakin puolin neliskanttista salia sijaitsivat kokkauspisteet, joista ruoka lähti asiakkaille eteenpäin. Pisteiden nimet menivät menyyn osioiden mukaan esim. luxury, swedish, sushi, slow food, fast food. Kullakin tyylillä oli aina pari alkuruokaa ja muutama pääruoka, jälkiruoat tulivat kaikille yhteiseltä listalta. Baari oli erikseen, siellä oli erillinen baarimeny ja paikka vaikutti äkkiseltään tosi kivalta, rennolta ja tunnelmmalliselta.
Otin lasin kuplivaa menyytä miettiessäni, talon shampanja oli Diebolt-Valloisin brutia.
Alkuruoaksi ruotsalaiselta listalta kermaista rapukeittoa. Ihanaa, ja olin niin ähkyssä annoksen jälkeen etten olisi enää tarvinnut minkäänlaista pääruokaa. Ohessa tulleet voitaikinaiset yrtti-juustoleipätikut olivat täysin yhdentekeviä.
Pääruokana minulla oli itämaiselta menyyltä poimittua lammastaginea, joka ei ollut kaksista. Halusin pitkästä aikaa taas kokeilla lammasta, jota en tee oikeastaan koskaan kotona ja josta minulla on pääasiassa huonoja kokemuksia. Mieli ei muuttunut tälläkään kertaa, söi vähän mutta onneksi vatsa täyttyi jo alkuruoasta.
Meinasin skipata jälkiruoan, oli kuitenkin sen verran kylläinen olo. Maistoin vain lusikallisen naapurin creme bruleesta, joka menetteli. Kyseessä oli normi-vaniljaversio, jonka pinta oli kyllä ihanasti karamellisoitunut (lähes liikaa mutta ei ihan), mutta jonka pohjalta ei löytynyt niitä odotettuja vaniljansiemeniä eikä se rakennekaan ollut kyllin samettinen...
Jos ruokailu olisi loppunut tähän, en ehkä lähtisi suosittelemaan paikkaa napakymppialkukeitosta huolimatta. Esimieheni kuitenkin iski jälleen ja pakkotilasi minulle oman jälkiruoan vaikka hangoittelinkin vastaan. Listalla oli kuitenkin tuhatlehtileivosta ja hänen mielestään kodiittorin vaimona minun kunnia-asiani olisi maistaa sitä...
Ja tuo tuhatlehtilevos, käytännössä kaksi rapeaa taikinakuorta, joiden välissä oli tuoreita marjoja ja vaniljakiisseliä, lisänä lisää marjoja, mustaherukkakastiketta ja vadelmasobettia, oli todellakin upea esitys. Ei yhtään tuhti, vaan kepeä, keveä ja ihastuttavan kuohkea.
Otin lasin kuplivaa menyytä miettiessäni, talon shampanja oli Diebolt-Valloisin brutia.
Alkuruoaksi ruotsalaiselta listalta kermaista rapukeittoa. Ihanaa, ja olin niin ähkyssä annoksen jälkeen etten olisi enää tarvinnut minkäänlaista pääruokaa. Ohessa tulleet voitaikinaiset yrtti-juustoleipätikut olivat täysin yhdentekeviä.
Pääruokana minulla oli itämaiselta menyyltä poimittua lammastaginea, joka ei ollut kaksista. Halusin pitkästä aikaa taas kokeilla lammasta, jota en tee oikeastaan koskaan kotona ja josta minulla on pääasiassa huonoja kokemuksia. Mieli ei muuttunut tälläkään kertaa, söi vähän mutta onneksi vatsa täyttyi jo alkuruoasta.
Meinasin skipata jälkiruoan, oli kuitenkin sen verran kylläinen olo. Maistoin vain lusikallisen naapurin creme bruleesta, joka menetteli. Kyseessä oli normi-vaniljaversio, jonka pinta oli kyllä ihanasti karamellisoitunut (lähes liikaa mutta ei ihan), mutta jonka pohjalta ei löytynyt niitä odotettuja vaniljansiemeniä eikä se rakennekaan ollut kyllin samettinen...
Jos ruokailu olisi loppunut tähän, en ehkä lähtisi suosittelemaan paikkaa napakymppialkukeitosta huolimatta. Esimieheni kuitenkin iski jälleen ja pakkotilasi minulle oman jälkiruoan vaikka hangoittelinkin vastaan. Listalla oli kuitenkin tuhatlehtileivosta ja hänen mielestään kodiittorin vaimona minun kunnia-asiani olisi maistaa sitä...
Ja tuo tuhatlehtilevos, käytännössä kaksi rapeaa taikinakuorta, joiden välissä oli tuoreita marjoja ja vaniljakiisseliä, lisänä lisää marjoja, mustaherukkakastiketta ja vadelmasobettia, oli todellakin upea esitys. Ei yhtään tuhti, vaan kepeä, keveä ja ihastuttavan kuohkea.
Kommentarer
Trackback
