Työ = Kiire = Ahdistus

Alituisen ylikiireiset työpäivät luovat ahdistusta. Vaikka jengi olisi kivaa ja työtehtävätkin menettelisivät, ainainen tuli hännän alla ahdistaa. Töitä on aina paljon enemmän kuin niitä ehtisi tekemään ja odotus tuntuu olevan, että kaikista hommista pitäisi selvitä. Selviän rutiininomaisista arkipakoista eli joo, mutta työnkuvaani kuuluu todella paljon noita pakkorutiineja mielenkiintoisempia työtehtäviä, joita en koskaan ehdi edes ajatella, aloittamiseta puhumattakaan. Kaikenlainen kehitystyö jää pelkäksi haaveeksi. Hyvistä ideoista ei ole mitään iloa,kun niitä ei ehdi ikinä käytännön tasolla toteuttaa.

Meillä oli hiljattain palaveri, jossa puhuimme mm. siitä, että päästäkseen eteenpäin missä tahansa työssä/yrityksessä, pitää työhön panostaa. Kyllä! Pitää antaa 110%, olla energinen, luova, idearikas ja tunnollinen. Mutta onko aina pakko tehdä ylitöitä? Ovatko ylityöt se ainoa noteerattu tapa tuoda itseään esille? Jos teen työni erittäin tehokkaasti ja organisoidusti mutta en tee ylitöitä, olenko huonompi kuin epäjärjestelmällinen kollegani, jolta menee samojen hommien tekemiseen ylimääräinen tunti joka päivä? Eli kollegani istuu ylitöissä joka Herran päivä, vaikak kyse on samasta määrästä samoja työtehtäviä. Ja lisäksi kun firman tapa on, että ylitöitä tehdään. Ja tietenkin ilman korvausta, suurta kiitollisuutta vastaan vain.

Kärjistäen voisi sanoa, että ilman meidän työntekijöiden lukemattomia ylityötunteja tämä firma ei pyörisi. Kehity se ei nytkään, ei ainakaanmeidän ansiostamme, koska tekemämme ylityötunnit menevät perusrutiinien pyörittämiseen. Minä ajattelen näin, että jso voisin tehdä ylitöitä kehittäen ideoitani, tehdennoita laiminlyötyjä "hauskempia" työtehtäviä tms. olisi hommassa jotain järkeäkin. Mutta ei näin...

Lisäksi kiire luo ahdistusta, vähentää työmotivaatiota ja yksinkertaista iloa töihin tulemisesta.

Kaiken kiireen ja mylläkän keskeltä

raportoi

madamZ

Kommentarer

Kommentera inlägget här:

Namn:
Kom ihåg mig?

E-postadress: (publiceras ej)

URL/Bloggadress:

Kommentar:

Trackback
RSS 2.0