Maanantaina
Maanantaina kaikki mättää.
Aamulla nukuttaa, nousen liian myöhään. En ehdi pestä tukkaa, ranskalainen letti kiristää aivoja.
En ehdi keittää kahvia mukaan, töistä on laktoositon maito loppu ja lähikahvila ei ole moisesta kuullutkaan. Myöhästyn kaikista liikenneneuvoista vaikka juoksen hulluna.
Tilauksia on kasapäin ja lähin työkaveri saikulla. Meiliä pukkaa, sama asiakas on meilannut viisi kertaa viikonlopun aikana kun ei tampio tajua että emme ole viikonloppuisin töissä. Viimeisen meilin sävy on jo uhkaileva.
Lounasaikaan kaikki muut syövät lämmintä ruokaa ja minä salaattia. Eilen illalla salaattilounas viikonlopun mässäyksien jälkeen tuntui loistavalta idealta, todellisuus suolen kurniessa ja huutaessa on eri juttu. Lankean kahteen keksiin jälkiruoaksi ja poden huonoa omaatuntoa.
En taaskaan ehdi tehdä kuin pakolliset, hätinä nekin. Kipitän tasan viideltä tukka putkella ratikkaan. Laumani on vastassa asemalla ja mitä teen: ärhennän ja kiukuttelen väsymystäni ja turhautumistani. Kokemattomat esimieheni eivät osaa käsitellä äskettäistä irtisanoutumistani vaan välttelevät minua kuin spitaalista. Hauska kolmen kuukauden irtisanomisaika siis tulossa. Aikuista, kypsää, fiksua toimintaa työpaikalla.
Onneksi päivään mahtuu valonpilkahduskin: mieheni ja koirani rahtaavat minut pakkolenkille ja saan puhuttua harmini ja pahanmieleni ulos. Helpottaa.
Rakastan teitä, onneksi olette olemassa, molemmat ihanat karvatassuni- ja massuni. Kiitos.
Aamulla nukuttaa, nousen liian myöhään. En ehdi pestä tukkaa, ranskalainen letti kiristää aivoja.
En ehdi keittää kahvia mukaan, töistä on laktoositon maito loppu ja lähikahvila ei ole moisesta kuullutkaan. Myöhästyn kaikista liikenneneuvoista vaikka juoksen hulluna.
Tilauksia on kasapäin ja lähin työkaveri saikulla. Meiliä pukkaa, sama asiakas on meilannut viisi kertaa viikonlopun aikana kun ei tampio tajua että emme ole viikonloppuisin töissä. Viimeisen meilin sävy on jo uhkaileva.
Lounasaikaan kaikki muut syövät lämmintä ruokaa ja minä salaattia. Eilen illalla salaattilounas viikonlopun mässäyksien jälkeen tuntui loistavalta idealta, todellisuus suolen kurniessa ja huutaessa on eri juttu. Lankean kahteen keksiin jälkiruoaksi ja poden huonoa omaatuntoa.
En taaskaan ehdi tehdä kuin pakolliset, hätinä nekin. Kipitän tasan viideltä tukka putkella ratikkaan. Laumani on vastassa asemalla ja mitä teen: ärhennän ja kiukuttelen väsymystäni ja turhautumistani. Kokemattomat esimieheni eivät osaa käsitellä äskettäistä irtisanoutumistani vaan välttelevät minua kuin spitaalista. Hauska kolmen kuukauden irtisanomisaika siis tulossa. Aikuista, kypsää, fiksua toimintaa työpaikalla.
Onneksi päivään mahtuu valonpilkahduskin: mieheni ja koirani rahtaavat minut pakkolenkille ja saan puhuttua harmini ja pahanmieleni ulos. Helpottaa.
Rakastan teitä, onneksi olette olemassa, molemmat ihanat karvatassuni- ja massuni. Kiitos.
Kommentarer
Postat av: Stefan
Ja ihan kohta on viikonloppu :)
Trackback
