Madam Z

On sunnuntaiaamu, herään viemään koiraa ulos. Jotain on pielessä, kello on 8.09 ja piski vaan vetää sikeitä. Minua pissattaa siis enemmän kuin nelijalkaista, jopa on aikoihin eletty. Korvakorva ulos, sataa. Äkkiä takaisin sisälle, ruokaa pikkuiselle. Koko proseduuriin menee vain 10 minuuttia, oma vessareissu mukaanluettuna, mutta nyt ei yks'kaks mukaan enää väsytäkään.

 

Miehen herätyskello soi, raukalla on maratontreenit Stadionilla klo 10. Think about, samaa scheissea joka ainoa sunnuntai aina 2014 toukokuun viimeiseen viikonloppuun saakka... Mikähän idioottihetki minulla oli, kun ostin miehelle sunnuntaitreeniryhmän Tukholman 2014 Maratonille vuosipäivälahjaksi? Urgh.

 

Koska olen "hyvä vaimo", rupesin kaurapuuronkeittohommiin vaikka pelkkä ajatuskin etoi. Kauraryynejä, vehnäleseitä ja hyppysellinen suolaa kattilaan, nesteeksi hasselpähkinämaitoa. Banaani lanteiksi, paistinpannulle kookosrasvaa, lantit ja niiden päälle tummaa muscavadosokeria ja kanelia. Paistelua, kääntelyä. Hämmentämistä. Koko prosessi valmis viidessä minuutissa.

 

Kahvi tippumaan. Ou jes, vihdoinkin tässä aamussa on jotain hyvääkin... Kynttilä palamaan, ehkä tämä tästä.

 

Puurot siniseen Taika-kulhoon, kuuman puuron päälle teelusikallinen kookosrasvaa, ripaus kanelia, ne paistetut baanilantit, reilu lusikallinen Kung Markatan määpähkinävoita, hyppysellinen kurpitsansiemeniä ja muutama paahdettu hasselpähkinä. Oma ällötys unohtaa kun näen miehen lappavan "herkkua". Minua ja lämmintä aamuruokailua ei tod. ole tarkoitettu yhteen. Hyvä kun saan kakisteltua voileivän alas. Kahvi kyllä maistuu.

 

Jahah. Tässä sitä siis ollaan ylhäällä, omituista ja hieman pelottavaa. Onko minusta tullut näin aikuinen? Enkä enää osaa nukkua sunnuntaiaamuisin? Pieni koira kyllä vetää taas sikeitä, ehkä pitäisi kaapata 7-vuotias karvapallero syliin ja mennä sohvalle tirkuille.